Tuli tänään tehtyä töitä koko rahan edestä. Työpäivä alkoi klo 8.20 kolmella sijaistunnilla. Siinä olisi jo ihan täysi opettajan työpäivä, mutta paras oli vielä edessä. Olen pitänyt pienelle abiryhmälle lyhyen matikan kertauskurssia. Syksyn yo-kirjoitusten matematiikan koe on ensi keskiviikkona, joten siirsimme koeviikon kokeen tälle päivälle. Toivoivat, että koe olisi mahdollisimman yo-kokeen kaltainen, ja kun minulta jotain pyytää, niin kannattaa miettiä, mitä pyytää, koska sen saattaa myös saada.
Annoin siis tehtäväksi täysimittaista yo-koetta vastaavan kokeen eli leppoisa kuuden tunnin koeurakka kouluviikon päätteeksi, s'il vous plaît. Noh, saivat lähteä kotiin kesken kaiken, jos kunto loppui kesken, ja tehdä kokeen kotona loppuun, kurssista kun tulee vain suoritusmerkintä eikä arvosanaa.
Viime talvena Torkkelissa ollessani kokeilin ensimmäistä kertaa kokeiden reaaliaikaista arviointia. Siinä oli omat aikatauluhaasteensa, mutta tällä pienellä abiryhmällä homma toimi suht kivuttomasti. Kävin siis läpi jokaisen kanssa henkilökohtaisesti tehtävät läpi, niin he saivat nopean palautteen kokeesta ja ehkä samalla jotain vinkkejä, mihin kannattaa keskittyä viiden päivän päässä häämöttävään kokeeseen valmistautuessa.
Kuinka paljon enemmän tällainen tapa tarkistaa koetehtäviä antaakaan sekä itselleni että oppilaille? "Mistä sä näin päättelit?" "Millä perusteella sä pääsit tähän tulokseen?" "Huomaatko, mikä sulla tossa menee pieleen?" "Voisitko vielä yrittää tota tehtävää, kun mä uskon, että sä osaisit sen?" "Mikä fiilis sulle jäi tästä kokeesta?" Ei tällaisia kysymyksiä voi kysyä, jos tehtäväpaperit lyödään pinkkaan, jonka ope sitten yksin kotonaan kahlaa läpi. Veikkaan, että näille abeille jäi kokeesta käteen muutakin kuin suttupaperit ja lyijykynän grafiittipölyä.
Kaiken kaikkiaan on ollut tosi hyvä fiilis viime aikoina, kun tuntuu, että olen tehnyt paljon asioita oikein. Olen jo seonnut laskuissa, kuinka monta kertaa olen viime aikoina saanut kuulla "ai joo, nyt mä tajusin". Olen valloittanut uusien ykkösten sydämet opettelemalla kaikkien kolmenkymmenen oppilaan nimet yksittäisillä sijaistunneilla siltä varalta, että joskus taas nähdään. Olen katsonut silmiin ja hymyillyt paljon, ja saanut samalla mitalla takaisin. Töihin on joka päivä ollut kiva mennä.
Nuoret ovat ihmeellisiä, kun mitä enemmän heille antaa, sitä enemmän heiltä myös saa. Mulla on ollut kaksi upean ihmeellistä ryhmää tässä jaksossa. Tuntuu oudolta, että abiryhmän osalta lukion matikan tunnit ovat tämän jakson jälkeen ohi. Monille heistä olen pitänyt kolme kokonaista kurssia. Tuntuu, että jotain jää ikään kuin kesken.
Kakkosille olen pitänyt lyhyen matikan derivaattakurssia. Sitä porukkaa en ihan heti unohda. Täytyy fiilistellä sitä jengiä myöhemmin. Nyt väsyttää.
