7 koronamyyttiä Suomesta

Koronaa levitetään 5G-matkapuhelinverkkojen avulla, jotta ihmisiin voitaisiin asentaa rokotteiden avulla mikrosiruja! Jokainen täysijärkinen ihminen ymmärtää väitteen älyttömyyden. Koronaan liittyy kuitenkin paljon myös sellaisia varsin yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä, joiden totuuspohja on ainakin jossain määrin kyseenalainen.

Tässä kirjoituksessa tuon esille 7 koronamyyttiä Suomesta. Tarkastelen myyttien paikkansapitävyyttä käyttäen sitä osaamista, jota minulla on esimerkiksi ennustamisen, mallintamisen, todennäköisyyslaskennan, tilastollisen analyysin, riskianalyysin ja päätöksenteon osalta. Käytän tukena sitä tietoa ja niitä väitteitä, joita suomalainen valtamedia ja sen haastattelemat eri alojen asiantuntijat ovat Suomen koronatoimiin liittyen esille tuoneet. Moni yleisesti hyväksytty väite on intuitiivisesti järkevä, mutta ei välttämättä kestä tarkempaa tarkastelua.

Myytti #1: Koronalinjauksia pohtivat alan parhaat asiantuntijat.

Terveyteen liittyvään uhkaan liittyen ihminen luonnollisesti lähtee ensimmäisenä kysymään apua lääkäriltä. Julkisuudessa koronatoimien tehokkuutta arvioivatkin usein erilaiset infektiolääkärit ja muut lääkärit. Vähemmän on näkynyt epidemiologeja (paitsi Mika Salminen ehkä jossain määrin). Hieman yksinkertaistetusti voisi sanoa, että lääkäri osaa arvioida taudin etenemistä ihmisessä, kun taas epidemiologi osaa arvioida taudin etenemistä väestössä. Kun epidemia alkoi levitä keväällä Suomessa, THL pyysi konsulttiapua Turun yliopistosta taudin leviämisen ennustamisessa ja mallintamisessa. Miksikö? Koska ennustaminen ja mallintaminen ovat kokonaan omat tieteenalansa.

Television jalkapalloasiantuntijat tuntevat lajin, joukkueet ja pelaajat läpikotaisin ja osaavat hyvin ennakoida pelin dynamiikkaa. Kun heitä pyydetään ennustamaan pelin lopputulosta tai siihen liittyviä todennäköisyyksiä, arviot ovat kuitenkin lähes aina pahasti virheellisiä. Vastaava ilmiö on havaittu laajemminkin. Alan asiantuntija usein häviää ennusteiden tekemisessä ennustamisen asiantuntijalle, jolla on riittävästi dataa käytettävissään, vaikka ennusteet liittyisivät suoraan asiantuntijan omaan alaan eikä ennustaja tuntisi alaa kuin pintapuolisesti.

Asiantuntemus ja hyvä päätöksentekokyky eivät myöskään ole synonyymejä. Parhaiden mahdollisten päätösten tekemiseen koronan torjunnassa ei riitä pelkkä lääketieteen asiantuntemus. Tarvitaan myös ammattitaitoa ennustamisessa, päätöksenteossa ja dynaamisten prosessien hallitsemisessa. Psykologi voi arvioida ihmisten suhtautumista rajoituksiin ja sitä kautta rajoitusten tehokkuutta. Viestinnän asiantuntija puolestaan voi arvioida, millä tavalla tarvittavat toimet voitaisiin muotoilla helposti viestittäväksi kokonaisuudeksi.

Kun syksyllä koronatoimia siirrettiin alueiden vastuulle, asiantuntijatahoina alkoivat toimia paikalliset sairaanhoitopiirit. En mitenkään jaksa uskoa, että suomalaisista sairaanhoitopiireistä löytyy niin kattavaa osaamista kuin olen edellä peräänkuuluttanut. Siksi kuntien on myös itse arvioitava käyttämiensä asiantuntijoiden luotettavuutta. Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut alueita ottamaan kiihdytysvaiheessa niin järeät rajoitukset käyttöön, että alueella palattaisiin pikaisesti takaisin perusvaiheeseen. Jos paikallisen terveysviranomaisen suositusten noudattaminen on johtanut leviämisvaiheeseen ajautumiseen, on perustelua vakavasti harkita, onko käytetty terveysviranomainen sellainen luotettava taho, jonka päätösten varaan kunnan ja kuntalaisten hengen ja terveyden voi laskea. Ruotsissa maan johtava terveysviranomainen Anders Tegnell jouduttiin siirtämään päätöksenteosta sivuun, kun hänen korona-arvionsa osoittautuivat toistuvasti vääriksi, mistä päästäänkin seuraavaan myyttiin.

Myytti #2: Viranomaisten päätöksiin voi luottaa ja niitä kannattaa noudattaa.

Suomessa on perinteisesti korkea luottamus viranomaisiin ja he myös keskimäärin ansaitevat kaiken sen luottamuksen. On kuitenkin muistettava, että viranomaisetkin ovat vain ihmisiä. Päätöksiin voivat vaikuttaa viranomaisen omat asenteet, mielikuvat ja esimerkiksi poliittinen ohjaus, minkä seurauksena viranomainen päätös voi olla yksinkertaisesti väärä ja jopa vaarallinen.

Itse sain kokea tämän asepalvelusta suorittaessani. Sairastuin parin viikon palveluksen jälkeen keuhkokuumeeseen ja päädyin vuodepotilaaksi kasarmin sairaalaan. Kasarmilla puhkesi laaja epidemia ja väliaikaisia hoitotiloja jouduttiin ottamaan käyttöön. Kun tilat alkoivat käydä ahtaaksi, lääkäri tuli ilmoittamaan minulle, että olenkin terve. Parin päivän kevennetyn palveluksen jälkeen edessä olisi ollut muutaman kilometrin aamulenkki 10 asteen pakkasessa. En missään tapauksessa ollut terve, mutta epidemiatilanteen takia lääkäriin pääsyä oli rajoitettu. Jouduin keskeyttämään palveluksen ja siirtymään siviilipalvelukseen. Olin kotona sänkypotilaana pari viikkoa vielä tästä eteenpäin.

Tässä tapauksessa lääkärin tekemään päätökseen vaikutti yleinen epidemiatilanne. Päätös saattoi olla kokonaisedun mukainen, mutta yksilön kannalta se oli kohtuuton. Yksilölle oma henki on äärettömän arvokas, mutta yhteiskunnalle se on yksi hyttysen pieru. Yhteiskunnan edun mukaiset päätökset voivat olla yksilön kannalta täysin kohtuuttomia. Totalitaarisissa yhteiskunnissa tämä on viety äärimmilleen. Yksilö on olemassa vain ja ainoastaan yhteiskuntaa varten. Hyödyttömät yksilöt eliminoidaan.

Tästä syystä länsimaissa ihmisille on turvattu perusoikeuksia, joita ei saa rikkoa. Koronarajoituksia pohdittaessa tämä näkökulma on kuitenkin jäänyt taka-alalle. Yhteiskunnasta on tullut ihmistä suurempi hyvä, jonka etu ajaa ihmisen oman edun edelle. Tällainen ajattelu voi kuitenkin asettaa esimerkiksi palvelu-, hoito- ja opetusalojen henkilökunnan kohtuuttoman tautiriskin kohteeksi. Kuinka monta bussikuskia, sairaanhoitajaa ja opettajaa olemme valmiita uhraamaan yhteisen hyvän alttarille?

Myytti #3: Kukaan ei voi varmasti tietää, mitä kannattaa tehdä.

Kun keskustelu viranomaisten päätöksistä alkaa kuumentua, tilannetta pyritään rauhoittamaan muistuttamalla, että asiantuntijatkin ovat erimielisiä oikeista ratkaisuista. Koronan torjunta ikään kuin rinnastetaan normaaliin poliittiseen dialogiin. Politiikassa ihmisillä on erilaisia tavoitteita ja luonnollisesti siksi myös vaadittavista toimenpiteistä syntyy erimielisyyttä. Koronan torjunnassa tavoite lienee kuitenkin kaikilla sama, paluu normaaliin mahdollisimman vähin vaurioin. Koronan käyttäytyminen on myös huomattavasti paremmin ennustettavissa kuin esimerkiksi suurvallan ulkopolitiikka.

Asiantuntijoiden erimielisyys Suomessa johtuu suurelta osin myytissä #1 kuvaamistani ongelmista. Kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n ja muiden maailman huippuasiantuntijoiden linja koronan torjunnassa on kuitenkin ollut yhtenäinen alusta lähtien. Korona on torjuttava nopeasti tehokkaita rajoitustoimia käyttämällä. Rajoitustoimet tulee asettaa ajoissa eikä niitä saa purkaa liian nopeasti. Tämä on myös talouden kannalta paras ratkaisu.

Miksi näin ei sitten toimita? Euroopassa ihmisen perusoikeuksia arvostetaan suuresti. Suomessakin useimpia rajoitustoimia voidaan asettaa vasta sitten, kun niitä on pakko asettaa. Silloin kun niitä kannattaisi asettaa, niitä ei vielä voi asettaa. Tämä johtaa käytännössä laumasuojastrategiaan, annetaan taudin kulkea "hallitusti" väestön läpi.

Suomessa hallitus on onneksi tehnyt eri lakeihin korjauksia tilanteen helpottamiseksi. Ajatus rajoitustoimien asettamisesta vasta sitten, kun ne on aivan pakko asettaa, on kuitenkin näkynyt syksyn aikana hitaana reagointina ja ylivarovaisuutena esimerkiksi pääkaupunkiseudun ja Päijät-Hämeen rajoitustoimista päätettäessä.

Tavallisen kansalaisen silmissä koronan torjunta on kuin pokerin peluuta. Oikeita päätöksiä on käytännössä mahdotonta tietää etukäteen ja teet niin tai näin, niin se voi mennä väärin päin. Pokeria ammatikseen pelaava kuitenkin ymmärtää pelin dynamiikan ja lainalaisuudet. Toki epätäydellisen informaation pelissä lopputuloksiin liittyy epävarmuutta, mutta peliä voidaan silti analysoida ja optimaalinen strategia voidaan määrittää hyvin tarkasti. Koronasta on jo valtavasti dataa käytettävissä maailmanlaajuisesti ja lisää dataa voidaan kerätä nopeasti esimerkiksi satunnaistestaamalla ihmisiä. Epävarmuuden keskellä ei tule turvautua teenlehdistä ja kahvinpuruista ennustamiseen. Tehokkaita ja tarkkoja työkaluja epävarmuuden keskellä navigointiin löytyy esimerkiksi todennäköisyyslaskennan puolelta bayesiläisestä analyysistä.

Myytti #4: Koronan torjunnassa pitää valita terveyden ja talouden väliltä.

Keväällä Suomessa jahkailtiin varsin pitkään rajoitustoimien käyttämisen kanssa, vaikka muun Euroopan tilanne oli tiedossa. Yhdenkin päivän lockdownin taloudellisia vaikutuksia kauhisteltiin mediassa. Nopeampi reagointi olisi hidastanut viruksen leviämistä ja sitä kautta vähentänyt vakavan epidemian riskiä. Se olisi myös antanut lisää aikaa päätöksentekoon ja tiedon keräämiseen. Rajoituksia jouduttiinkin sitten lopulta lätkimään pikavauhtia paniikkinappula pohjassa.

Ajatus terveyden ja talouden vastakkainasettelusta on vellonut ihmisten mielissä siitä lähtien. Käytännössä terveys ja talous kulkevat kuitenkin käsi kädessä. Terveyden suojeleminen suojelee myös taloutta. Mitä pidempään rajoitustoimien kanssa jahkaillaan, sitä järeämpiä ja pitkäaikaisempia rajoitustoimia joudutaan lopulta käyttämään. Jos epidemian annetaan riehua vapaasti, ihmiset eivät uskalla liikkua ja kuluttaa normaaliin tapaan, jolloin menevät sekä terveys että talous. Ruotsi on kevyistä koronarajoituksista huolimatta samassa suossa muun Euroopan kanssa, kun taas tiukempia rajoituksia käyttäneet Aasian maat, Australia ja Uusi-Seelanti ovat jo lähes normaalioloissa.

Myytti #5: Korona saadaan torjuttua kasvomaskeilla, turvaväleillä ja hyvällä hygienialla.

Jokaisessa koronainfossa suomalaisia muistutetaan nykyään kyllästymiseen asti kasvomaskeista, turvaväleistä ja hyvästä hygieniasta. Moni luottaa siihen, että näillä keinoilla korona saadaan torjuttua. Tiettävästi yksikään maa maailmassa ei ole tässä onnistunut. Ympäri Eurooppaa on kuljettu keväästä lähtien maskit päässä, mutta koronavirus on tästä viisveisannut. Kohti taivasta osoittaneet tartuntakäyrät on saatu taittumaan vasta lähes täydellisellä yhteiskunnan sulkemisella.

Tutkimusten mukaan kasvomaskit vähentävät tartuntariskiä, mutta eivät poista sitä läheskään kokonaan. Jos altistuksia edelleen tapahtuu liikaa suhteessa tartunnan todennäköisyyteen altistustilanteessa, tartuntakäyrät lähtevät nousuun. Edellä mainituilla keinoilla toki nousua voidaan hidastaa ja se voidaan kääntää laskuksi kevyemmillä rajoituksilla kuin ilman maskeja. Ihmisten sosiaalisia kontakteja vähentävät suositukset ja rajoitukset ovat kuitenkin välttämättömiä koronan torjumisessa.

Myytti #6: Lapset ja nuoret levittävät koronaa vain vähän.

Jonkin tutkimuksen mukaan Suomessa "vain" yksi sadasta koulussa altistuneesta oppilaasta on itse saanut tartunnan. Lasten tartuntariskiä pidetään eri puheenvuoroissa toistuvasti pienenä ja kerrotaan, että suurin osa tartunnoista tapahtuu perheiden sisällä. Perheiden sisäiset tartunnat ovat kuitenkin koronan torjuntastrategian kannalta melko yhdentekeviä, koska perheitä ei voida sulkea. Toki perheissä voidaan joillakin toimilla vähentää tartuntariskiä, mutta nämä keinot ovat käytännössä rajalliset.

Kuvakaappaus HUS-alueen koronainfosta 27.11.2020.

HUS:n koronainfossa marraskuun lopulla esiteltiin yllä oleva kaavio. Kaaviossa oppilaitosten osuus todetuista tartuntalähteistä on silmämääräisesti arvioituna vajaat 5 %. Tämä kuulostaa melko pieneltä määrältä, mutta jos laskuista jätetään pois perheen sisäiset ja lähteeltään epäselväksi jääneet tartunnat, oppilaitokset ovat työn ja harrastusten ohella yksi keskeinen tartuntalähde.

Koulujen tartuntamääristä puhuttaessa on aina muistettava, että puhutaan vain todetuista tartunnoista. Lapset ja nuoret sairastavat koronan usein oireettomana, mutta voivat silti tartuttaa muita. Eikä oireettomia lapsia ja nuoria yleensä testata. Todellinen tartuntojen määrä kouluissa on todennäköisesti moninkertainen virallisesti todettuun määrään verrattuna. Tämä suhde olisi helppo selvittää esimerkiksi satunnaistestaamalla lapsia ja nuoria. Esimerkiksi Vantaalla 400 oppilaan massatestauksessa löytyi useita piilotartuntoja. Koulujen tarkan roolin selvittäminen epidemian moottorina olisi aivan ensiarvoisen tärkeää, kun arvioidaan esimerkiksi etäopetukseen siirtymisen tarvetta. Kuitenkaan näin ei laajamittaisesti tehdä.

Miksi näin ei sitten tehdä? Julkisuudessa on toistuvasti korostettu lähiopetuksen jatkumisen tärkeyttä lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta. Kielteiset uutiset koulujen koronaturvallisuudesta voisivat ruokkia pelkoa, joka vaikuttaisi kielteisesti koulunkäyntiin. Tästä syystä monet kaupungit eivät myöskään avoimesti kerro kaikista kouluissa havaituista koronatartunnoista. Tällaista vähättelystrategiaa voidaan käyttää myös muissa tilanteissa. Jos esimerkiksi lääkkeet olisivat syystä tai toisesta loppumassa, viranomaisen on vakuuteltava lääkkeiden riittävyyttä valtavan lääkehamstrauksen välttämiseksi.

Siinä suhteessa koronaviestintä koulujen suhteen on strategisesti tavallaan loogista, mutta koronan torjunnan kannalta se johtaa ikävään lopputulokseen.

Myytti #7: Etäopetus on lapsille ja nuorille huonompi vaihtoehto kuin lähiopetus.

Kevään etäopetusjakson jälkeen kerrottiin, miten merkittävällä määrällä lapsia oli ollut vaikeuksia etäkoulussa selviytymisen kanssa. Kerrottiin lukuja koulupudokkaista ja vedottiin päättäjiin, että lähiopetus on lapselle huomattavasti parempi vaihtoehto kuin etäopetus. Tämä on varmasti totta - normaalioloissa.

Etäkoulun kritiikissä oli usein se ongelma, että etäopetusta verrattiin normaaliajan lähiopetukseen. Lähiopetus normaalioloissa ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mahdollista. Varsinkin peruskoulun puolella opetukseen käytettävästä ajasta osa kuluu erilaisiin koronatoimiin. Poissaoloja on karanteenien ja pienten flunssaoireiden takia selvästi tavallista enemmän. Koska opettajilla ei ole useimmiten velvoitetta antaa samanaikaisesti sekä lähi- että etäopetusta, poissaolijat jäävät usein kokonaan ilman opetusta. Korona-ajan lähiopetuksesta etäopetukseen siirtymisestä on siksi huomattavasti vähemmän haittaa kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää ja siksi kynnys etäopetukseen siirtymiselle tulisi olla huomattavasti nykyistä matalampi. Etäopetus ei tarkoita opetuksen loppumista.

Keväällä lisääntyneet lastensuojeluilmoitukset ja mielenterveysongelmat on myös aika suoraan kaadettu etäopetuksesta johtuviksi. On kuitenkin hyvin vaikea erottaa toisistaan, mikä osa ongelmista on todella etäopetuksen aiheuttamaa ja mikä osa yleisen koronatilanteen ja siihen liittyvien muiden rajoitusten aiheuttamaa. Ongelmien yksioikoinen vierittäminen etäopetuksesta johtuviksi on tilastoilla valehtelua. Tällä logiikalla 10 viikkoa pitkä kesäloma olisi jokavuotinen kansallinen katastrofi.

Bonusmyytti: Koronataudin pitkäaikaiset vaikutukset.

Bonusmyytin ongelma ei ole virheellinen tieto vaan tiedon puute. Koronaviruksen aiheuttama tauti kohtelee ihmisiä kovin eri tavoin. Toisille lähes oireeton tauti on toisille jopa tappava. Monet koronasta toipuneet henkilöt ovat kertoneet, miten jälkioireet ovat kestäneet jopa kuukausia ja alentaneet työkykyä merkittävästi. Luonnollisesti vielä ei voida varmasti tietää, miten pitkäaikaisia tai pysyviä nämä haitat ovat. Jos koronaviruksen annetaan levitä laajasti väestöön, niin kansanterveydellinen lasku voi kuitenkin olla pitkä ja kallis. Erityisen kallis tämä lasku on, jos koronatauti alentaa pysyvästi lasten ja nuorten työkykyä. Onko meillä varaa tällaiseen kokeiluun?

Disclaimer:

Olen arvioinut myyttejä median kautta välittyneen kuvan avulla. Voi olla, että joltakin osin tilanne on toinen kuin millaisen kuvan median kautta on saanut. Viranomaisviestinnässä pyritään esittämään asiat selkeästi ja kansantajuisesti. Tällöin esitetyt perustelut voivat olla selvästi huonompia kuin todellisuudessa päätösten taustalla olevat perustelut. Kyse on siis viestinnällisestä ongelmasta. Kansalaisella on oltava mahdollisuus arvioida niitä perusteita, joilla päätös on tehty.

Voi myös olla, että koronasta selvitetään kevyemmillä toimilla kuin mitä olen tässä kirjoituksessa peräänkuuluttanut. Se ei kuitenkaan välttämättä tee tehdyistä päätöksistä oikeita. Jos ajan moottoritiellä kahtasataa eikä onnettomuutta tapahdu, niin oliko nopeusrajoitus turha? Jokaisen viranomaisen Suomessa on toimittava vastuullisesti ja päätöksillään suojattava kansalaisten terveyttä. Ilman terveyttä meillä ei ole mitään.

Lahti - tässäkö se elämä nyt sitten on?

Huhhuh, ensimmäinen vuosi Lahtea on nyt takana. Kaikki on oikeastaan juuri sellaista kuin odotinkin, mutta ei sitten kuitenkaan. Varsin kuluttava vuosi on takana ja toinen samanlainen todennäköisesti edessä.

Yksi syy muuttaa Lahteen oli parempi työtilanne. Olinkin viime lukuvuonna kolme jaksoa Kannaksen lukiossa matematiikan opettajana ja olen menossa sinne myös koko ensi lukuvuodeksi. Useamman kerran jouduin miettimään, jaksanko kokonaista lukuvuotta. Pitkään olen halunnut päästä kokonaiseksi lukuvuodeksi töihin ja ennen kaikkea palkalliselle kesälomalle, mutta viime lukuvuonna olin jo kolmen jakson jälkeen aivan loppuun ajettu. Päivät venyivät pitkiksi tunteja valmistellessa ja kaiken maailman kikyissä ja vesoissa istuessa. Paine muuttaa ja kehittää omia työtapoja oli jatkuva. Olen tehnyt paljon työtä vuosien ajan löytääkseni toimintatapoja, jotka sopivat hyvin sekä itselleni että opiskelijoille. Kuitenkin kouluihin ajetaan tällä hetkellä voimalla sisään jatkuvaa ja monipuolista arviointia, jotka tekevät opiskelusta (ja opettamisesta) todella hektistä ja stressaavaa.

Toinen syy muuttaa Lahteen oli päästä läheisimpien sukulaisten ja ystävien luokse. Heitä olenkin tässä saanut nähdä aiempaa enemmän. Tosin näkemisten järjestäminen on ollut odotettua hankalampaa. Käytännössä kaikilla heistä on lapsia, joiden totalitaarista vaikutusta elämään en tajunnut ennalta. Olen halunnut rakentaa kotiani pakopaikaksi, jonne ystäväni voisivat tulla rauhoittumaan esimerkiksi jonkin kivan lautapelin äärelle. Mutta kuka niitä lapsia silloin vahtii? Ja jos lapset joskus saa jonnekin hoitoon, niin on miljoona muutakin asiaa, joita haluaisi tehdä. Ja jos vihdoinkin joskus saadaan joku lautapeli pystyyn, niin jostain kumman syystä siitäkin moni haluaa tehdä tavattoman hektistä. Todella ikävöin sitä, kun Espoossa eräällä porukalla silloin tällöin pelattiin Imperial-maailmanvalloituspeliä kuusi tuntia putkeen eikä kenelläkään ollut kiire minnekään.

Joskus täytyy pelata lautapelejä yksin, kun muut vahtivat lapsia.

Saan jotain erikoista tyydytyksen tunnetta siitä, kun voin rauhassa analysoida asioita, löytää säännönmukaisuuksia kaaoksen keskeltä ja keksiä ratkaisuja tavoitteeseen pääsemiseksi. Pitkään hiotun strategian loksahtaminen paikoilleen on paljon tyydyttävämpää kuin jos olisin päässyt samaan tulokseen vahingossa intuitiolla. Alkukesästä ehdin pitkästä aikaa eristäytyä muusta maailmasta ja keskittyä Civilization IV:hen kaksi viikkoa putkeen. Oli intensiivinen ja työläs urakka, mutta teki todella hyvää.

Viimeisten viikkojen ajan olen kehitellyt vedonlyöntibottiani. Botti on harrastanut automaattista vedonlyöntiä jalkapallosta ja jääkiekosta jo usean vuoden ajan ihan hyvällä menestyksellä. Viime lukuvuonna oli varsin turhauttavaa olla kahlittuna töihin, kun pää oli täynnä kehitysideoita, mutta töiden takia niitä ei ollut mitään mahdollisuutta toteuttaa. Yritän nyt toteuttaa niitä ideoita kauheassa hädässä ennen elokuun töiden alkua. Tuntuu kuin olisin kahden työn loukussa. Perinteinen palkkatyö on kuin kantaisi vettä kaivoon. Kun työt on tehty, myös rahantulo loppuu. Botin kanssa ensin tehdään työ ja sitten alkaa rahantulo. Jotenkin se on mielenrauhan kannalta paljon mukavampaa.

Niin, moni asia elämässäni on mennyt toisin kuin olin joskus ehkä ajatellut. Ei ole parisuhdetta tai saati sitten lapsia eikä vakituista työtä. Vaikka kukaan ei suoraan käske, että elämässä pitää olla vaimo, kaksi lasta, iso asuntolaina ja Volvo, niin jonkinlainen näkymätön käsi kuitenkin helposti ohjaa siihen suuntaan. Ehkä siksi otin töitäkin koko ensi lukuvuodeksi, koska niin vain kuuluu tehdä. Mutta elänkö silloin omaa elämääni vai jonkun toisen elämää? Ehkä vajaan vuoden päästä tiedän vastauksen.

Kiitos Espoo, 1998-2018!

Hiljaista on ollut blogirintamalla, en oikein tiedä miksi. Olisiko niin, että kun on töitä, niin ei jaksa blogailla, ja kun ei ole töitä, ei ole mitään blogattavaa? Olen myös miettinyt, onko hyvä, jos oppilaiden kaikilla edesottamuksilla on riski päätyä blogiin. Eipä tästä ole kukaan koskaan mitään sanonut, joten ehkä murehdin turhaan tämmöisiä.

Nyt on kuitenkin edessä sen verran suuri elämänmuutos, että siitä lienee aiheellista kertoa. Olen nimittäin muuttamassa takaisin synnyinseudulleni Lahteen. Päätös ei ole ollut helppo, mutta toisaalta se on kuitenkin ollut. Ajatus Lahteen palaamisesta on kypsynyt mielessä jo muutaman vuoden ajan ja pari kuukautta sitten asia lopullisesti kirkastui. Muuttoon on kolme keskeistä syytä.

Ensinnäkin asuminen Lahdessa on minulle noin 250 euroa halvempaa kuukaudessa. Siis 250 euroa jokaikinen kuukausi! Siinä saa aika monta ylimääräistä sijaistuntia tahkota joka kuukausi siitä ilosta, että saa asua Espoossa eikä Lahdessa. Ja kun ei niitä sijaistunteja ole tässä keväällä mitenkään ihan liikaa ole edes ollut. Ja niistäkin tunneista, mitä on ollut, palkat ovat myöhässä useita kuukausia, mutta se on toinen juttu se...

Mistä päästäänkin toiseen syyhyn muuttaa Lahteen eli työtilanteeseen. Minulla on Lahteen mukavasti kontakteja, kun siskoni on siellä apulaisrehtorina eräässä lukiossa ja muutenkin toki tunnen sieltä edelleen ihmisiä. Ei Lahdessa palloile päteviä sijaisia ympäriä kaupunkia töitä vailla. On kuulemma ihan poikkeus saada pätevä sijainen. Pääkaupunkiseudulla Helsingin yliopisto suoltaa pätevää opettajaa maailmalle liukuhihnalta ja potkii vielä toisen mokoman sieltä pois, koska Sipilän hallitus. Lisäksi tietysti Aalto-yliopistosta löytyy matemaattisten aineiden osaajia sijaisiksi. Pääkaupunkiseudun lukiot ovat erittäin haluttuja työpaikkoja ja avoimiin virkoihin on aina sata hakijaa jonossa, joukossa äärimmäisen kokeneita ja osaavia tekijöitä.

Muutama vuosi sitten olisi ollut aivan unelma päästä esimerkiksi Kunkkuun vakituisesti töihin, mutta nyt siinä tilanteessa kokisin ehkä olevani vain jumissa siellä. Miksikö? Olen tämän kevään aikana käynyt ehkä hieman aiempaa useammin Lahdessa. Rakas vaarimme nukkui yllättäen pois pari viikkoa sitten, mutta siellä asuvat vanhempani ja kaksi mummoa, joilla kaikilla on toivottavasti vielä paljon elinvuosia jäljellä. Ei Espoo pysty tarjoamaan minulle sitä, mitä he pystyvät. Lisäksi siskollani on Lahdessa kaksi pientä lasta, joiden kasvua on ollut valtava ilo seurata. Niitä hetkiä ei pysty elämään myöhemmin uudestaan, ne on koettava nyt.

Tästä kaikesta huolimatta on pakko sanoa, että Espoosta lähteminen ei ole helppoa. Minulla on tapana tottua asioihin, täyttää elämä tutuilla ja turvallisilla asioilla, ja pitää kiinni siitä hyvästä, mitä olen saanut. Tykkään Espoosta kaupunkina todella paljon. Luonto on lähellä joka paikassa eikä kaupungilla ole tukkoista asfalttiviidakkoista keskustaa. Autolla pääsee sujuvasti mistä vain minne vain. Espoossa on vapaus tulla ja mennä. Tästä näkökulmasta olen koostanut videon itselleni tärkeistä paikoista ja reiteistä, joita Espoossa on tullut kuljettua. Näin hienossa kaupungissa olen saanut elää. Kiitos, Espoo!

Jo joutui armas... ei ihan vielä!

Suvivirsi soi ja kesäloma alkoi? No ei ihan. Uusintakokeet ovat ensi viikolla, mutta onneksi niissä ei ole kovin paljon työtä. Olen ollut viidennen jakson Kuninkaantien lukiossa pitämässä kahta kurssia ja päätin sitten osallistua myös lakkiaisjuhlaan, kun monille Kunkun ylioppilaille olen ihan kokonaisia kurssejakin pitänyt, joillekin jopa useampia. Paljon onnea teille, ootte ihan parhaita! <3

Yksi ylioppilas jopa kutsui minut ja muut opettajat kotiinsa jatkoille, mutta oli jo muuta ohjelmaa tiedossa, niin jäi sitten välistä. Vähän harmittaa kyllä, olisihan sitä voinut siellä edes pikaisesti käydä. Lakkiaiset ovat kuitenkin häiden ohella niitä kivoimpia juhlia. Omassa lähipiirissäni ei ole lakkiaisia hetkeen ollut eikä ole hetkeen tulossa. Häitä on ollut sentään melkein kerran vuodessa, tosin omat piileskelevät vielä jossain horisontin takana.

Ylioppilaiden tapaan saan aina tässä kohtaa kevättä vastailla kysymyksiin tulevaisuudesta. "Onkos syksyksi jotain jo tiedossa?" No eipä ole. Todella kiven alla ovat opettajan työt pääkaupunkiseudulla. Ja kun joku paikka aukeaa, hakijoita on ruuhkaksi asti. Olen hakenut kahta matematiikan opettajan paikkaa kevään aikana, toinen vakituinen ja toinen lukuvuoden mittainen määräaikaisuus. Kumpaankin on ollut noin sata hakijaa. Pitäisi varmaan yrittää tehdä räväkämpi työhakemus, että erottuisi joukosta.

Samaan aikaan entistä lyhyemmistäkin sijaisuuksista käydään tiukkaa taistelua. Olen tehnyt useita osa-aikaisia sijaisuuksia viime aikoina sillä ajatuksella, että saisin sitten myös niitä päätoimisia pätkiä. Ei tämä taktiikka ole kuitenkaan oikein toiminut, vaikka opiskelijat ja kollegat tuntuvat olevan keskimäärin varsin tyytyväisiä työpanokseeni. Poden myös helposti huonoa omaatuntoa siitä, että kieltäytyisin "huonosta" työpätkästä ja jättäisin tutut opiskelijat sitten jonkun random-marjanpoimijan hoteisiin, kuten eräs apulaisreksi satunnaisten sijaisten tasoa aikoinaan minulle kuvasi. Jossain kohtaa täytyy kuitenkin ajatella myös itseä, että voi sitten taas ajatella myös toisia.

Kesäsuunnitelmia on minulta myös kysytty. Vedonlyöntibottia olen jo useamman vuoden ajan kehitellyt, sen suhteen on taas muutamia kehitysideoita, joita olisi kiva toteuttaa. Opiskelijat muuten kysyivät minulta alkukeväästä, mikä joukkue voittaa Mestarien liigan. Veikkasin Real Madridia. Kyllä ope tietää!

Nettipokeria olisi tarkoitus myös pelailla. Joskus aikoinaan sitä puoliammattimaisesti pelasinkin, mutta se alkoi käydä panosten noustessa lopulta varsin stressaavaksi ja jäi sitten sijaisuuksien ja muiden kiireiden alle. Satunnaisesti olen edelleen pelaillut, mutta vielä se ajatus polttelee, että mihin ne omat rahkeet sillä kentällä todella riittäisivät. Pikkulapsena veikkauskuponkeja kioskille viedessä oli se unelma, että jos joskus olisin niin hyvä, että voisin elättää itseni tällä tavalla. Pelit ovat tavallaan reilumpi ja rehellisempi tapa ansaita elantonsa, koska siinä jokainen saa juuri sen, mitä ansaitsee. Tavallisia työpaikkoja kun tosiaan jaetaan aika randomilla.

Ai niin, kai sitä täytyy myös julistaa kesän tavoitteeksi saada pudotettua painoa mielellään jopa kymmenen kiloa. Jos se vaikka auttaisi tavoitteen saavuttamista, että laittaa sen julkisesti näkyviin. Tänään tosin tilasin pizzan, mutta jos vaikka ensi viikolla...

Another day in the office(s)

Enpä ole hetkeen blogaillut, mutta tänään vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti helposti yhden blogitekstin verran. Taustoitetaan sen verran, että tällä ja viime viikolla sijaistarvetta on ollut sekä Espoon yhteislyseon lukiossa että Kuninkaantien lukiossa. Lukioiden tunnit menevät suunnilleen samassa rytmissä, joten peräkkäisten tuntien pitäminen eri paikoissa kellontarkasti on jopa melkein mahdollista. Jos joku ihmettelee, mihin pääkaupunkiseudulla tarvitsee autoa, niin voin kertoa.

Tänään ohjelmassa oli 1. tunti Kunkussa, 3. tunti EYL:ssä ja 4. tunti taas Kunkussa. Tuossa hyppytunnilla minun oli tarkoitus yrittää asentaa muutamia opetuksessa tarvittavia ohjelmia koulun sijaisläppärille. Työntekoa on nimittäin hieman vaikeuttanut, ettei minulla ole käytettävissä ohjelmia, joiden käyttöä on tarkoitus opetella, but that's another story...

Anyway, aamu siis alkoi klo 8.20 Kunkussa fysiikan tunnilla aiheena virtapiirin teho. Kesken tunnin toinen mafy-ope tulee kysymään, voinko pitää päivän toisen tunnin, kun toinenkin matikan ope oli yllättäen sairastunut. Se hyppytunti meni sitten siinä.

Niinpä toisella tunnilla oli aiheena polynomifunktion kulku eli funktion kasvavuus, vähenevyys ja ääriarvot. Onneksi olin opettanut saman setin aiemmin syksyllä lyhyen matikan puolella, joten tiesin, että asiaa on paljon ja vauhdilla pitää vetää, varsinkin kun tunnin oli tarkoitus loppua klo 11.10 ja EYL:ssä oli seuraava tunti alkamassa sopivasti myös klo 11.10. Noh, ehdittiin juuri käydä asiat läpi, pistettiin pillit pussiin etuajassa ja ei muuta kuin juoksujalkaa kohti EYL:iä.

Kauklahtea kohti ajellessa joku vastaantullut teiden sankari lähti ohittamaan edellä olevaa autoa huomaamatta minua ja väisti sitten kasuaalisti jalkakäytävälle ja jäi sinne ihmettelemään. Ehdin EYL:iin muutaman minuutin myöhässä ja ryntään luokkaan, jossa olen sijaistamani opettajan tunnit aina pitänyt, mutta siellä onkin toinen matikan ope täydessä työn touhussa. Arvotaan siinä sitten hetki, missä minun pitäisi olla, ja löydän lopulta oikeaan paikkaan.

On tässä tullut vähän tavaksi selitellä opiskelijoille, ettei aika-avaruus ihan taivu näihin siirtymiin, mutta ymmärrystä on onneksi aina löytynyt. Käytiin siinä sitten jotain tasapainolaskuja läpi. Voimien ja momenttien summat nollaksi, niin all is good ja sitä rataa.

Fysiikan tunti loppui klo 13.00 ja Kunkussa seuraava tunti oli alkamassa klo 13.20, joten aikaa siirtymiseen oli suorastaan ruhtinaallisesti. Ehdin Kunkkuun ajoissa, käyn hakemassa sijaisläppärin ja menen alakäytävälle, jossa matikan ja fysiikan luokat ovat. Siinä kohtaa iskee täydellinen blackout. Totean siinä epätoivoisena opiskelijoille, että mulla ei oo enää mitään käsitystä, missä mun pitäisi olla. Löydän lopulta tieni oikeaan paikkaan ja onnistun vääntämään aivot siihen asentoon, että vektorien pistetulo tuli vielä päivän päätteeksi opetettua ja toivottavasti myös opittua.

Harvemmin on tullut sijaistettua kuuden tunnin sisään kolmea eri opettajaa kahdessa eri koulussa, mutta siitäkin selvittiin.

P.S. Olen ottanut tavaksi opetella opiskelijoiden nimiä silloin, kun todennäköisesti tulen heitä toistekin opettelemaan. Nimien oppimisessa voi kehittyä ja tätä nykyä pystyn omaksumaan suht kivuttomasti kolmenkymmenen uuden opiskelijan nimet ja naamat yhden oppitunnin aikana. Mutta ehkä se, että niitä opeteltavia nimiä ja naamoja on ollut viimeisen viikon aikana pitkälle toistasataa, osaltaan sitten aiheuttaa näitä "mikä maa, mikä valuutta" -tilanteita.

Neljä viikkoa Nissnikun koulussa

Aloitin tällä viikolla neljän viikon matikan ja fysiikan sijaisuuden Nissnikun koulussa Kirkkonummella. Tuli mieleen, että voisin pitää sijaisuudesta blogin nimen mukaisesti päiväkirjaa. Täytyy nyt nämä ensimmäiset päivät kirjata ylös viiveellä, mutta jatkossa yritän päivittää päivän tapahtumat lyhyesti tähän postaukseen.

31.10. (1/20): Ensimmäinen päivä. Mitähän täältä tulee vastaan? Yläkoululaisten käyttäytymistä on puitu mediassa ja tässä blogissakin tämän syksyn aikana. Näiden ryhmien kanssa ei nyt kuitenkaan ensimmäisenä tullut mieleen, miten huonosti käyttäytyviä ja heikosti kasvatettuja nuoret nykyään ovat. Päivän isoin konflikti taisi olla, kun pulpettiryhmän alla käytiin taistelua jalkojen elintilasta. Oppilaat ratkaisivat konfliktin omatoimisesti vetämällä maalarinteipillä lattiaan rajan, jota jalat eivät saa ylittää.

1.11. (2/20): Whee, viikon lyhyin työpäivä. Vain matikan kaksoistunti yseille. Piti kuitenkin valmistella seuraavan päivän fysiikan tunteja, niin päivä venyi lopulta jopa kolmetuntiseksi. Huhhuh, matikassa pääsee niin paljon helpommalla kuin fysiikassa. Tällaiset päivät kuitenkin ovat yksi iso syy, miksi toimistotyö kahdeksasta neljään joka päivä maailman tappiin asti ei niin kauheasti houkuttele.

2.11. (3/20): Vähän pelonsekaisin tuntein katselin kuuden tunnin työpäivää, josta vielä kaksi kolmasosaa oli fysiikkaa. Edellisen päivän valmistelu kuitenkin kannatti ja tunnit vierähtivät mukavasti. Kaseilla aiheena oli massa ja sen hitaus. Aiheeseen liittyen puhuttiin myös turvavyön käytöstä ja liikenneturvallisuudesta. Kerroin läheisilleni sattuneesta auto-onnettomuudesta. Toivottavasti eivät pelästyneet liikaa.

3.11. (4/20): Toinen pitkä päivä, tosin keskellä pari hyppytuntia, Hyppytunnit käytin taas fysiikan tuntien valmisteluun (ylläri). Seiskojen matikan ryhmän näin tänään vasta ensimmäistä kertaa. Sanotaan vaikka näin, että useimmilla heistä tuntui olevan paljon asiaa. Yksi tyttö teki selkoa vuorokausirytmistään koko luokalle. Koulupäivä kuulemma alkaa hänen sisäisen kellonsa mukaisesti aamuyöllä ja siksi häntä väsyttää. Jep, tiedän tunteen.

4.11. (5/20): Halloween! Vähän olin pettynyt, kun opettajat olivat panostaneet pukeutumiseen enemmän kuin oppilaat. Suihkutin itsellenikin valkoista jauhetta hiuksiin ja naamalle päivän aluksi. Pari muuta matikan opettajaa olivat jo ihan tosissaan panostaneet. Ysit tekevät fysiikassa esitelmiä eri energiantuotantotavoista. Tytöt saivat aurinkovoimaesitelmänsä valmiiksi ja taiteilivat tunnin lopuksi tussitaululle mallikuvan päälle kuvan isosta aurinkovoimalaitoksesta.

7.11. (6/20): Uusi viikko, uudet kujeet ja osittain uudet oppilaat. Yseistä oli nimittäin puolet työelämään tutustumassa viime viikolla ja tällä viikolla osat vaihtuvat. Koska minulla on vielä kaksi eri ysien ryhmää, niin opetan samat asiat neljään kertaan tämän sijaisuuden aikana. Noh, harjoitus tekee mestarin ehkä myös opettajasta.

8.11. (7/20): Toisessa ysien ryhmässä on nyt vain neljä oppilasta. En muista, olenko koskaan opettanut näin pientä ryhmää. Jotenkin erikoista porukkaa tämä ryhmä. Melkein kaikilla sellainen "kiviäkin kiinnostaa" -ilme naamalla jatkuvasti, mutta kun heiltä jotain kysyy, niin vastaavat kuitenkin suht aktiivisesti ja omaksuvat uuden asian nopeasti. Kun olen käyttänyt tunnin alusta 15 minuuttia kotitehtävien tarkistamiseen ja uuden asian opettamiseen, niin luokkaan laskeutuu aavemainen hiljaisuus ja olen loput puoli tuntia käytännössä työtön. Kukaan ei sano eikä kysy mitään, jokainen vain tykittää tehtäviä sujuvasti menemään.

9.11. (8/20): Kolme vuotta sitten pedagogisissa opinnoissa teimme fysiikan demon, jonka tarkoitus on havainnollistaa nesteeseen upotettuun kappaleeseen kohdistuvaa nostevoimaa. Hilseet pöllähtivät komeasti, kun näytin demon kasiluokkalaisille. Uskon, että joskus on hyvä näyttää asioita, joita ei oikein kunnolla ymmärrä. Aivoissa kuitenkin lähtee silloin joku prosessi käyntiin ja tulokset tulevat sitten aikanaan. :) Ai niin, kouluruokana oli perunamuusia ja lohta! You don't see that every day!

10.11. (9/20): Kasiluokkalaiset opettelivat potenssilaskuja negatiivisilla eksponenteilla. Johdantona aiheeseen näytin, miten 2^4/2^7 supistuu muotoon 1/2^3 (^ on potenssimerkki). Seurasi valtava hämmennys, kun osoittajaksi jäi 1 eikä 0, vaikka sieltä supistui kaikki pois. En missään vaiheessa oikein tajunnut, mikä tässä oli niin uutta ja ihmeellistä, kun 2/6 on supistunut sujuvasti muotoon 1/3 jo alakoulussa, ja vastaavia laskuja, joissa osoittajassa ja nimittäjässä on molemmissa tulo, on myös laskettu jo monet kerrat. Jotenkin vain monilla lähti ajatus aivan väärille raiteille ja luokkaan syntyi melkoinen härdeli, kun asia oli toisille täysin ilmeinen ja toisille täysin mysteeri. Yksi noheva oppilas halusi "selittää asian yksinkertaisemmin" ja päästin hänet taululle. Siellä hän sitten yritti vääntää rautalangasta samaa asiaa usean minuutin ajan. Draama nousi sille tasolle, etten sitä ihan heti tule unohtamaan. Lopulta viimeisetkin oivalsivat laskun idean ja opettajan rooliin päässyt oppilas sai huomata, ettei asioiden opettaminen aina olekaan niin helppoa. En kuitenkaan pitäisi kovin ihmeellisenä, jos hän vielä joku päivä päätyisi tähän työhön. Asenne ainakin oli kohdillaan.

11.11. (10/20): Väittääkö joku, ettei tietokonepelien pelaamisesta ole hyötyä? Aikoinaan kyllästyin SimCityn epärealistisiin sähkövoimalaitoksiin ja päätin modata laitokset realistisemmiksi. Otin selvää, millainen tuotantokapasiteetti on tyypillisillä ydinvoimaloilla, tuulivoimaloilla, öljyvoimalaitoksilla ja niin edelleen. Samoin otin selvää laitosten rakennus- ja käyttökustannuksista sekä niiden ympäristövaikutuksista. Vaikka tästä projektista on jo kulunut jokunen vuosi, ovat eri sähköntuotantotapojen hyvät ja huonot puolet edelleen aika hyvin hallussa. Olen kuin kala vedessä, kun annan yseille vinkkejä, mihin asioihin kannattaa sähköntuotantoesitelmissä kiinnittää huomiota.

14.11. (11/20): Ysien TET-jakso on päätöksessään ja näen ensimmäistä kertaa koko ryhmät kerralla. Liekö parin viikon erillään olo aiheuttanut paineita vaihtaa ajatuksia ties mistä, kun olivat niin kovin rauhattomia tänään? Nukuin viime yönä ehkä 5-6 tuntia, kun kroppa jostain syystä päättää tätä nykyä herätä ihan kesken kaiken. Harmittaa, kun väsymys näkyy väkisin omassa työpanoksessa ja olemuksessa. Tunnen oloni jotenkin poissaolevaksi. Haluaisin antaa itsestäni näille nuorille enemmän kuin mitä pystyn tällä hetkellä antamaan.

15.11. (12/20): Ysit päättivät vähän skarpata tänään. Eilisen jutut olivat menneet muutamilta ohi, niin kävin heidän kanssaan asian vielä uudestaan läpi. Kummasti se motivaatio alkaa löytyä, kun huomaakin yhtäkkiä tajuavansa jotakin.

16.11. (13/20): Ensimmäiset energiantuotantoesitelmät olivat tänään. Aiheeseen liittyvässä keskustelussa on jotenkin haastavaa yrittää olla objektiivinen ja samaan aikaan puolueeton, kun oma näkemykseni järkevästä energiapolitiikasta perustuu järkisyihin eikä tunteisiin. Minulle on sinänsä aivan sama, rakennetaanko tuulivoimaa joka niemeen ja notkoon vai vielä lisää ydinvoimaa. Tehdään sitä, mitä on järkevää tehdä.

17.11. (14/20): Fysiikka on jännä aine. Osa tunnilla opituista asioista vastaa arkikokemusta, mutta osa ei. Kyllä, puupalikka kelluu vedessä, mutta rautapalikka uppoaa. Mutta kun opitaan, että Maa vetää omenaa puoleensa ja omena vetää Maata puoleensa yhtä suurella(!) voimalla, niin homma lähtee lapasesta. Kun on kyseessä motivoitunut ja innostunut luokka, niin kysymyksiä ja ihmettelyä pulppuaa loputtomasti. Fysiikan tunnit menevät harvoin käsikirjoituksen mukaan. Tulee mieleen pedagogisten opintojeni harjoitustunti Helsingin norssissa, missä tarkoitus oli ymmärtää valon olevan aaltoliikettä. Oppilaat alkoivat kuitenkin pommittaa kysymyksillä väreihin liittyen, vaikka värien fysikaalinen luonne oli merkitty käsikirjoitukseen vasta parin viikon päähän. Oppilaiden omaehtoinen kiinnostus asioiden ymmärtämiseen on kuitenkin niin arvokas asia, että sitä ei vaan missään tapauksessa saa tukahduttaa. Niinpä fysiikan tunneista ei oikein koskaan tiedä, mitä tuleman pitää.

18.11. (15/20): Fysiikan koe kaseille! Oli aika tuskaisia ilmeitä monen kasvoilla, kun kesken kokeen tulee monta minuuttia pitkä kuulutus siitä, miten oppilaat ovat aiheuttaneet häiriötä käytävillä oppituntien aikana. Oh, the irony! Noh, annoin lisäaikaa kokeen tekemiseen.

21.11. (16/20): Viimeinen viikko alkaa ja tiukkaa tykitystä luvassa. Viikonloppu meni zombiena, joten fyssan kokeita pitää korjailla vielä tässä oppituntien pitämisen lisäksi. Vähän meni plörinäksi ysien matikan tunti, kun tekivät (luvan kanssa) äikän koetta lisäajalla. Noh, pelattiin sitten Kahootia pienellä porukalla.

22.11. (17/20): Ysien matikan tunneilla pitää kiirettä, kun koe painaa päälle ensi viikolla ja kaikenlaista pitäisi vielä ehtiä käydä läpi ennen sitä. Muutama sankari onnistui vielä olemaan tänään kaksoistunnin poissa. En laita rahojani likoon sen puolesta, että ottavat asioista selvää ennen seuraavaa tuntia.

23.11. (18/20): Monikulttuurisuuspäivä, "jee"! Eri luokilta olevien oppilaiden piti ryhmissä tutkia vapaavalintaista kulttuuriin liittyvää aihetta ja tehdä siitä projektityö. Jotenkin outoa, että tyytyivät vain tutkimaan jotain maita, vaikka aiheita olisi ollut tarjolla pizzoista rap-musiikkiin ja animesarjoista internet-meemeihin, ihan melkein mitä tahansa olisi voinut keksiä. Noh, ainakin stereotypia hiljaisista suomalaisista tuli näytettyä toteen. Kyllä olivat niin ujoja kaikki, kun ryhmässä ei ollutkaan tuttuja luokkakavereita.

24.11. (19/20): Tänään oli viimeinen oppitunti toiselle ysien ryhmälle, kovasti olisivat toivoneet, että olisin jäänyt pysyvästi heitä opettamaan. :) Toisaalta en sitten tiedä, ovatko vain ottaneet ilon irti siitä, että vedän ilmeisesti heidän vakiopettajaansa rennompaa linjaa. Jostain syystä tänään väsytti vielä normaalia enemmän. Jätin aamukahvit väliin, ei kai se voi siitä johtua? Hyppytunnilla keskellä päivää torkahdin hetkeksi pulpetin päällä makaillessa, silti vielä kotona aivan kuolemanväsynyt. Noh, huominen päivä enää.

25.11. (20/20); Aamuja nolla! Kasit saivat fyssan kokeensa takaisin, eivät arvostaneet. Kuulemma sakotin liikaa pisteitä pienistä virheistä. Ei kelvannut selitykseksi, että saivat myös parempia arvosanoja suhteessa pistemäärään kuin yleensä. Toiselta ysien ryhmältä sain aplodit viimeisen tunnin päätteeksi. Kun kerroin, että saattavat nähdä minua myöhemmin Espoon puolella jossakin lukiossa, niin yksi tyttö sitten tuli kysymään, että missä lukiossa. <3 Ehkä sitä sitten jotain tuli tehtyä oikein. Vai olikohan niin, että sinne ei sitten ainakaan haeta?!

Kaiken kaikkiaan vähän ristiriitainen fiilis jäi tästä pätkästä. Tuntuu, että 45 minuutin oppitunnit ovat kauheaa hosumista, eikä oikein koskaan ehditä käydä mitään asioita kunnolla läpi, kun pitää jo mennä seuraavaan asiaan. Olisi ollut kiva käydä asioita vähän monipuolisemmin ja laajemmin läpi, yläkoulussa siihen pitäisi vielä olla mahdollisuus. Kokeet oli kuitenkin jo merkitty kalenteriin, niin aikataulu meni sitten siltä pohjalta.

Jostakin syystä olen viime aikoina heräillyt ennen aikojani melkeinpä joka aamu. Harmittaa, etten sen takia yksinkertaisesti jaksanut vetää niin täysillä kuin olisin halunnut. Tuntuu, että olin etäisempi ja välinpitämättömämpi kuin oikeasti olen tai haluaisin olla. Nyt on kalenteri taas tyhjä, niin jos sitä ehtisi vähän levätä ja rauhoittua. On ollut aika stressaantunut olo syksyn aikana monestakin syystä.

Pidemmän sijaisuuden päätteeksi on aina se huojentunut fiilis, että nyt se on ohi. Mutta melkein heti tulee sitten taas se tunne, että olisipa kiva päästä taas opettamaan. :)

Pohdiskelua opettajan raivokohtauksesta

Erityisesti sosiaalisessa mediassa on viime aikoina ollut esillä tapaus, jossa yläkoulun opettaja on tiltannut täydellisesti oppilailleen ja oppilaat ovat videoineet tämän raivokohtauksen. Lehtijuttujen perusteella tapaus vaikutti normipäivältä, mutta kun aihe on tullut esille monissa eri yhteyksissä ystävieni kanssa, niin päätin lopulta katsoa aiheesta julkaistun videon. Ja niin, ei tuota nyt voi normipäiväksi kutsua.

Onko suurin syyllinen sitten opettaja, oppilaat vai peräti oppilaiden vanhemmat? Itse kaataisin syyllisyyden pitkälti opettajan niskaan. Videolta ei selviä, millaiset tapahtumat tilanteeseen ovat johtaneet, mutta joka tapauksessa yksi opettajan tehtävistä koulussa on olla roolimalli ja luotettava aikuinen. Aikuisen ihmisen ominaisuuksiin kuuluu edes jonkinlainen kyky hallita omaa käyttäymistään. Millaisen mallin opettaja antaa nuorille, kun hän yrittää ratkaista konfliktitilannetta sinkoilemalla ympäri luokkaa korvia vihlovalla kirkumisella säestettynä?

Toisin kuin lehtijuttujen perusteella olisi voinut kuvitella, oppilaat ottavat tilanteen yllättävänkin chillisti. Heidän kommenttinsa ovat enimmäkseen jopa ihan aiheellisia. Sävy on toki osittain alatyylinen, mutta olosuhteet huomioiden en kauheasti heitä siitä moittisi. Vastaavan reaktion saisi todennäköisesti useimmilta yläkouluryhmiltä ja ihan aikuisiltakin ihmisiltä.

Videon perusteella mikään ei viittaa siihen, että ryhmä olisi erityisen hankala hallittava. Oma veikkaukseni on, että opettaja on vanhan koulukunnan opettaja, joka on yrittänyt luoda auktoriteettiaan puuttumalla kutakuinkin kaikkeen mahdolliseen. Kun opettaja juoksee jokaisen näkemänsä kännykän perässä, ei opettaja silloin hallitse tilannetta, vaan oppilaat hallitsevat. Kun opettaja puuttuu jokaiseen päähän unohtuneeseen pipoon, voivat oppilaat pistää melkoisen sirkuksen pystyyn veivaamalla pipoja edestakas päähän ja pois. Kun opettaja näkee oppilaat vihollisena, näkevät oppilaat myös opettajan vihollisena.

Joidenkin ihmisten mielestä kurin löystyminen johtuu siitä, ettei opettajalla ole entisen kaltaista kurinpitokeinovalikoimaa käytössään. Voi olla, että karttakepillä saisi työrauhan palautettua, mutta voi vain kuvitella, mitä kaikkea muuta vahinkoa sillä saadaan aikaiseksi. Jos koulussa opetetaan, että väkivalta on ratkaisu konflikteihin, niin totta kai oppilaat oppivat ratkomaan konflikteja väkivallalla.

Ylipäätään minua häiritsee kaikki keskustelu, jossa pohditaan, mitä keinoja opettajalla on käytössään ongelmatilanteissa. Keskustelussa ruokitaan vastenmielistä "opettaja vastaan oppilaat" -ajattelua. Samalla luodaan mielikuvaa nuorista, jotka eivät osaa käyttäytyä. Ihan oikeasti ihmiset hei, meillä täällä Suomessa on ihan törkeän fiksuja nuoria, jotka käyttäytyvät todennäköisesti paremmin kuin yksikään nuorten sukupolvi ennen heitä.

Fiksuus tarkoittaa myös sitä, etteivät nuoret enää alistu karttakepillä hutkittaviksi, vaan osaavat pitää puolensa. Se tarkoittaa sitä, etteivät he hyväksy heihin kohdistuvaa aliarviointia. Se tarkoittaa myös sitä, että eivät nuoret hankaliksi heittäydy ilman syytä. Voi olla, että heidän tapansa toimia ei ole aina natsiopen mielen mukainen, mutta ei oppilaan tehtävä olekaan mielistellä opettajaa, vaan etsiä omaa identiteettiään, tutkia, kasvaa, kyseenalaistaa ja vähän kapinoida siinä samalla.

Olen opettanut sijaisjaksojeni aikana tuhansia nuoria ja oikeasti hankalat nuoret voin laskea yhden käden sormilla. Omina kouluaikoinani ihmettelin, miksi jotkut opettajat ja erityisesti rehtori tuntuivat olevan aina hyvää pataa kaikkein pahimpien huligaanien kanssa. Enää en ihmettele. Harvassa ovat ne nuoret, jotka ovat hankalia silloin, kun heistä välitetään.