Neljä viikkoa Nissnikun koulussa

Aloitin tällä viikolla neljän viikon matikan ja fysiikan sijaisuuden Nissnikun koulussa Kirkkonummella. Tuli mieleen, että voisin pitää sijaisuudesta blogin nimen mukaisesti päiväkirjaa. Täytyy nyt nämä ensimmäiset päivät kirjata ylös viiveellä, mutta jatkossa yritän päivittää päivän tapahtumat lyhyesti tähän postaukseen.

31.10. (1/20): Ensimmäinen päivä. Mitähän täältä tulee vastaan? Yläkoululaisten käyttäytymistä on puitu mediassa ja tässä blogissakin tämän syksyn aikana. Näiden ryhmien kanssa ei nyt kuitenkaan ensimmäisenä tullut mieleen, miten huonosti käyttäytyviä ja heikosti kasvatettuja nuoret nykyään ovat. Päivän isoin konflikti taisi olla, kun pulpettiryhmän alla käytiin taistelua jalkojen elintilasta. Oppilaat ratkaisivat konfliktin omatoimisesti vetämällä maalarinteipillä lattiaan rajan, jota jalat eivät saa ylittää.

1.11. (2/20): Whee, viikon lyhyin työpäivä. Vain matikan kaksoistunti yseille. Piti kuitenkin valmistella seuraavan päivän fysiikan tunteja, niin päivä venyi lopulta jopa kolmetuntiseksi. Huhhuh, matikassa pääsee niin paljon helpommalla kuin fysiikassa. Tällaiset päivät kuitenkin ovat yksi iso syy, miksi toimistotyö kahdeksasta neljään joka päivä maailman tappiin asti ei niin kauheasti houkuttele.

2.11. (3/20): Vähän pelonsekaisin tuntein katselin kuuden tunnin työpäivää, josta vielä kaksi kolmasosaa oli fysiikkaa. Edellisen päivän valmistelu kuitenkin kannatti ja tunnit vierähtivät mukavasti. Kaseilla aiheena oli massa ja sen hitaus. Aiheeseen liittyen puhuttiin myös turvavyön käytöstä ja liikenneturvallisuudesta. Kerroin läheisilleni sattuneesta auto-onnettomuudesta. Toivottavasti eivät pelästyneet liikaa.

3.11. (4/20): Toinen pitkä päivä, tosin keskellä pari hyppytuntia, Hyppytunnit käytin taas fysiikan tuntien valmisteluun (ylläri). Seiskojen matikan ryhmän näin tänään vasta ensimmäistä kertaa. Sanotaan vaikka näin, että useimmilla heistä tuntui olevan paljon asiaa. Yksi tyttö teki selkoa vuorokausirytmistään koko luokalle. Koulupäivä kuulemma alkaa hänen sisäisen kellonsa mukaisesti aamuyöllä ja siksi häntä väsyttää. Jep, tiedän tunteen.

4.11. (5/20): Halloween! Vähän olin pettynyt, kun opettajat olivat panostaneet pukeutumiseen enemmän kuin oppilaat. Suihkutin itsellenikin valkoista jauhetta hiuksiin ja naamalle päivän aluksi. Pari muuta matikan opettajaa olivat jo ihan tosissaan panostaneet. Ysit tekevät fysiikassa esitelmiä eri energiantuotantotavoista. Tytöt saivat aurinkovoimaesitelmänsä valmiiksi ja taiteilivat tunnin lopuksi tussitaululle mallikuvan päälle kuvan isosta aurinkovoimalaitoksesta.

7.11. (6/20): Uusi viikko, uudet kujeet ja osittain uudet oppilaat. Yseistä oli nimittäin puolet työelämään tutustumassa viime viikolla ja tällä viikolla osat vaihtuvat. Koska minulla on vielä kaksi eri ysien ryhmää, niin opetan samat asiat neljään kertaan tämän sijaisuuden aikana. Noh, harjoitus tekee mestarin ehkä myös opettajasta.

8.11. (7/20): Toisessa ysien ryhmässä on nyt vain neljä oppilasta. En muista, olenko koskaan opettanut näin pientä ryhmää. Jotenkin erikoista porukkaa tämä ryhmä. Melkein kaikilla sellainen "kiviäkin kiinnostaa" -ilme naamalla jatkuvasti, mutta kun heiltä jotain kysyy, niin vastaavat kuitenkin suht aktiivisesti ja omaksuvat uuden asian nopeasti. Kun olen käyttänyt tunnin alusta 15 minuuttia kotitehtävien tarkistamiseen ja uuden asian opettamiseen, niin luokkaan laskeutuu aavemainen hiljaisuus ja olen loput puoli tuntia käytännössä työtön. Kukaan ei sano eikä kysy mitään, jokainen vain tykittää tehtäviä sujuvasti menemään.

9.11. (8/20): Kolme vuotta sitten pedagogisissa opinnoissa teimme fysiikan demon, jonka tarkoitus on havainnollistaa nesteeseen upotettuun kappaleeseen kohdistuvaa nostevoimaa. Hilseet pöllähtivät komeasti, kun näytin demon kasiluokkalaisille. Uskon, että joskus on hyvä näyttää asioita, joita ei oikein kunnolla ymmärrä. Aivoissa kuitenkin lähtee silloin joku prosessi käyntiin ja tulokset tulevat sitten aikanaan. :) Ai niin, kouluruokana oli perunamuusia ja lohta! You don't see that every day!

10.11. (9/20): Kasiluokkalaiset opettelivat potenssilaskuja negatiivisilla eksponenteilla. Johdantona aiheeseen näytin, miten 2^4/2^7 supistuu muotoon 1/2^3 (^ on potenssimerkki). Seurasi valtava hämmennys, kun osoittajaksi jäi 1 eikä 0, vaikka sieltä supistui kaikki pois. En missään vaiheessa oikein tajunnut, mikä tässä oli niin uutta ja ihmeellistä, kun 2/6 on supistunut sujuvasti muotoon 1/3 jo alakoulussa, ja vastaavia laskuja, joissa osoittajassa ja nimittäjässä on molemmissa tulo, on myös laskettu jo monet kerrat. Jotenkin vain monilla lähti ajatus aivan väärille raiteille ja luokkaan syntyi melkoinen härdeli, kun asia oli toisille täysin ilmeinen ja toisille täysin mysteeri. Yksi noheva oppilas halusi "selittää asian yksinkertaisemmin" ja päästin hänet taululle. Siellä hän sitten yritti vääntää rautalangasta samaa asiaa usean minuutin ajan. Draama nousi sille tasolle, etten sitä ihan heti tule unohtamaan. Lopulta viimeisetkin oivalsivat laskun idean ja opettajan rooliin päässyt oppilas sai huomata, ettei asioiden opettaminen aina olekaan niin helppoa. En kuitenkaan pitäisi kovin ihmeellisenä, jos hän vielä joku päivä päätyisi tähän työhön. Asenne ainakin oli kohdillaan.

11.11. (10/20): Väittääkö joku, ettei tietokonepelien pelaamisesta ole hyötyä? Aikoinaan kyllästyin SimCityn epärealistisiin sähkövoimalaitoksiin ja päätin modata laitokset realistisemmiksi. Otin selvää, millainen tuotantokapasiteetti on tyypillisillä ydinvoimaloilla, tuulivoimaloilla, öljyvoimalaitoksilla ja niin edelleen. Samoin otin selvää laitosten rakennus- ja käyttökustannuksista sekä niiden ympäristövaikutuksista. Vaikka tästä projektista on jo kulunut jokunen vuosi, ovat eri sähköntuotantotapojen hyvät ja huonot puolet edelleen aika hyvin hallussa. Olen kuin kala vedessä, kun annan yseille vinkkejä, mihin asioihin kannattaa sähköntuotantoesitelmissä kiinnittää huomiota.

14.11. (11/20): Ysien TET-jakso on päätöksessään ja näen ensimmäistä kertaa koko ryhmät kerralla. Liekö parin viikon erillään olo aiheuttanut paineita vaihtaa ajatuksia ties mistä, kun olivat niin kovin rauhattomia tänään? Nukuin viime yönä ehkä 5-6 tuntia, kun kroppa jostain syystä päättää tätä nykyä herätä ihan kesken kaiken. Harmittaa, kun väsymys näkyy väkisin omassa työpanoksessa ja olemuksessa. Tunnen oloni jotenkin poissaolevaksi. Haluaisin antaa itsestäni näille nuorille enemmän kuin mitä pystyn tällä hetkellä antamaan.

15.11. (12/20): Ysit päättivät vähän skarpata tänään. Eilisen jutut olivat menneet muutamilta ohi, niin kävin heidän kanssaan asian vielä uudestaan läpi. Kummasti se motivaatio alkaa löytyä, kun huomaakin yhtäkkiä tajuavansa jotakin.

16.11. (13/20): Ensimmäiset energiantuotantoesitelmät olivat tänään. Aiheeseen liittyvässä keskustelussa on jotenkin haastavaa yrittää olla objektiivinen ja samaan aikaan puolueeton, kun oma näkemykseni järkevästä energiapolitiikasta perustuu järkisyihin eikä tunteisiin. Minulle on sinänsä aivan sama, rakennetaanko tuulivoimaa joka niemeen ja notkoon vai vielä lisää ydinvoimaa. Tehdään sitä, mitä on järkevää tehdä.

17.11. (14/20): Fysiikka on jännä aine. Osa tunnilla opituista asioista vastaa arkikokemusta, mutta osa ei. Kyllä, puupalikka kelluu vedessä, mutta rautapalikka uppoaa. Mutta kun opitaan, että Maa vetää omenaa puoleensa ja omena vetää Maata puoleensa yhtä suurella(!) voimalla, niin homma lähtee lapasesta. Kun on kyseessä motivoitunut ja innostunut luokka, niin kysymyksiä ja ihmettelyä pulppuaa loputtomasti. Fysiikan tunnit menevät harvoin käsikirjoituksen mukaan. Tulee mieleen pedagogisten opintojeni harjoitustunti Helsingin norssissa, missä tarkoitus oli ymmärtää valon olevan aaltoliikettä. Oppilaat alkoivat kuitenkin pommittaa kysymyksillä väreihin liittyen, vaikka värien fysikaalinen luonne oli merkitty käsikirjoitukseen vasta parin viikon päähän. Oppilaiden omaehtoinen kiinnostus asioiden ymmärtämiseen on kuitenkin niin arvokas asia, että sitä ei vaan missään tapauksessa saa tukahduttaa. Niinpä fysiikan tunneista ei oikein koskaan tiedä, mitä tuleman pitää.

18.11. (15/20): Fysiikan koe kaseille! Oli aika tuskaisia ilmeitä monen kasvoilla, kun kesken kokeen tulee monta minuuttia pitkä kuulutus siitä, miten oppilaat ovat aiheuttaneet häiriötä käytävillä oppituntien aikana. Oh, the irony! Noh, annoin lisäaikaa kokeen tekemiseen.

21.11. (16/20): Viimeinen viikko alkaa ja tiukkaa tykitystä luvassa. Viikonloppu meni zombiena, joten fyssan kokeita pitää korjailla vielä tässä oppituntien pitämisen lisäksi. Vähän meni plörinäksi ysien matikan tunti, kun tekivät (luvan kanssa) äikän koetta lisäajalla. Noh, pelattiin sitten Kahootia pienellä porukalla.

22.11. (17/20): Ysien matikan tunneilla pitää kiirettä, kun koe painaa päälle ensi viikolla ja kaikenlaista pitäisi vielä ehtiä käydä läpi ennen sitä. Muutama sankari onnistui vielä olemaan tänään kaksoistunnin poissa. En laita rahojani likoon sen puolesta, että ottavat asioista selvää ennen seuraavaa tuntia.

23.11. (18/20): Monikulttuurisuuspäivä, "jee"! Eri luokilta olevien oppilaiden piti ryhmissä tutkia vapaavalintaista kulttuuriin liittyvää aihetta ja tehdä siitä projektityö. Jotenkin outoa, että tyytyivät vain tutkimaan jotain maita, vaikka aiheita olisi ollut tarjolla pizzoista rap-musiikkiin ja animesarjoista internet-meemeihin, ihan melkein mitä tahansa olisi voinut keksiä. Noh, ainakin stereotypia hiljaisista suomalaisista tuli näytettyä toteen. Kyllä olivat niin ujoja kaikki, kun ryhmässä ei ollutkaan tuttuja luokkakavereita.

24.11. (19/20): Tänään oli viimeinen oppitunti toiselle ysien ryhmälle, kovasti olisivat toivoneet, että olisin jäänyt pysyvästi heitä opettamaan. :) Toisaalta en sitten tiedä, ovatko vain ottaneet ilon irti siitä, että vedän ilmeisesti heidän vakiopettajaansa rennompaa linjaa. Jostain syystä tänään väsytti vielä normaalia enemmän. Jätin aamukahvit väliin, ei kai se voi siitä johtua? Hyppytunnilla keskellä päivää torkahdin hetkeksi pulpetin päällä makaillessa, silti vielä kotona aivan kuolemanväsynyt. Noh, huominen päivä enää.

25.11. (20/20); Aamuja nolla! Kasit saivat fyssan kokeensa takaisin, eivät arvostaneet. Kuulemma sakotin liikaa pisteitä pienistä virheistä. Ei kelvannut selitykseksi, että saivat myös parempia arvosanoja suhteessa pistemäärään kuin yleensä. Toiselta ysien ryhmältä sain aplodit viimeisen tunnin päätteeksi. Kun kerroin, että saattavat nähdä minua myöhemmin Espoon puolella jossakin lukiossa, niin yksi tyttö sitten tuli kysymään, että missä lukiossa. <3 Ehkä sitä sitten jotain tuli tehtyä oikein. Vai olikohan niin, että sinne ei sitten ainakaan haeta?!

Kaiken kaikkiaan vähän ristiriitainen fiilis jäi tästä pätkästä. Tuntuu, että 45 minuutin oppitunnit ovat kauheaa hosumista, eikä oikein koskaan ehditä käydä mitään asioita kunnolla läpi, kun pitää jo mennä seuraavaan asiaan. Olisi ollut kiva käydä asioita vähän monipuolisemmin ja laajemmin läpi, yläkoulussa siihen pitäisi vielä olla mahdollisuus. Kokeet oli kuitenkin jo merkitty kalenteriin, niin aikataulu meni sitten siltä pohjalta.

Jostakin syystä olen viime aikoina heräillyt ennen aikojani melkeinpä joka aamu. Harmittaa, etten sen takia yksinkertaisesti jaksanut vetää niin täysillä kuin olisin halunnut. Tuntuu, että olin etäisempi ja välinpitämättömämpi kuin oikeasti olen tai haluaisin olla. Nyt on kalenteri taas tyhjä, niin jos sitä ehtisi vähän levätä ja rauhoittua. On ollut aika stressaantunut olo syksyn aikana monestakin syystä.

Pidemmän sijaisuuden päätteeksi on aina se huojentunut fiilis, että nyt se on ohi. Mutta melkein heti tulee sitten taas se tunne, että olisipa kiva päästä taas opettamaan. :)

Pohdiskelua opettajan raivokohtauksesta

Erityisesti sosiaalisessa mediassa on viime aikoina ollut esillä tapaus, jossa yläkoulun opettaja on tiltannut täydellisesti oppilailleen ja oppilaat ovat videoineet tämän raivokohtauksen. Lehtijuttujen perusteella tapaus vaikutti normipäivältä, mutta kun aihe on tullut esille monissa eri yhteyksissä ystävieni kanssa, niin päätin lopulta katsoa aiheesta julkaistun videon. Ja niin, ei tuota nyt voi normipäiväksi kutsua.

Onko suurin syyllinen sitten opettaja, oppilaat vai peräti oppilaiden vanhemmat? Itse kaataisin syyllisyyden pitkälti opettajan niskaan. Videolta ei selviä, millaiset tapahtumat tilanteeseen ovat johtaneet, mutta joka tapauksessa yksi opettajan tehtävistä koulussa on olla roolimalli ja luotettava aikuinen. Aikuisen ihmisen ominaisuuksiin kuuluu edes jonkinlainen kyky hallita omaa käyttäymistään. Millaisen mallin opettaja antaa nuorille, kun hän yrittää ratkaista konfliktitilannetta sinkoilemalla ympäri luokkaa korvia vihlovalla kirkumisella säestettynä?

Toisin kuin lehtijuttujen perusteella olisi voinut kuvitella, oppilaat ottavat tilanteen yllättävänkin chillisti. Heidän kommenttinsa ovat enimmäkseen jopa ihan aiheellisia. Sävy on toki osittain alatyylinen, mutta olosuhteet huomioiden en kauheasti heitä siitä moittisi. Vastaavan reaktion saisi todennäköisesti useimmilta yläkouluryhmiltä ja ihan aikuisiltakin ihmisiltä.

Videon perusteella mikään ei viittaa siihen, että ryhmä olisi erityisen hankala hallittava. Oma veikkaukseni on, että opettaja on vanhan koulukunnan opettaja, joka on yrittänyt luoda auktoriteettiaan puuttumalla kutakuinkin kaikkeen mahdolliseen. Kun opettaja juoksee jokaisen näkemänsä kännykän perässä, ei opettaja silloin hallitse tilannetta, vaan oppilaat hallitsevat. Kun opettaja puuttuu jokaiseen päähän unohtuneeseen pipoon, voivat oppilaat pistää melkoisen sirkuksen pystyyn veivaamalla pipoja edestakas päähän ja pois. Kun opettaja näkee oppilaat vihollisena, näkevät oppilaat myös opettajan vihollisena.

Joidenkin ihmisten mielestä kurin löystyminen johtuu siitä, ettei opettajalla ole entisen kaltaista kurinpitokeinovalikoimaa käytössään. Voi olla, että karttakepillä saisi työrauhan palautettua, mutta voi vain kuvitella, mitä kaikkea muuta vahinkoa sillä saadaan aikaiseksi. Jos koulussa opetetaan, että väkivalta on ratkaisu konflikteihin, niin totta kai oppilaat oppivat ratkomaan konflikteja väkivallalla.

Ylipäätään minua häiritsee kaikki keskustelu, jossa pohditaan, mitä keinoja opettajalla on käytössään ongelmatilanteissa. Keskustelussa ruokitaan vastenmielistä "opettaja vastaan oppilaat" -ajattelua. Samalla luodaan mielikuvaa nuorista, jotka eivät osaa käyttäytyä. Ihan oikeasti ihmiset hei, meillä täällä Suomessa on ihan törkeän fiksuja nuoria, jotka käyttäytyvät todennäköisesti paremmin kuin yksikään nuorten sukupolvi ennen heitä.

Fiksuus tarkoittaa myös sitä, etteivät nuoret enää alistu karttakepillä hutkittaviksi, vaan osaavat pitää puolensa. Se tarkoittaa sitä, etteivät he hyväksy heihin kohdistuvaa aliarviointia. Se tarkoittaa myös sitä, että eivät nuoret hankaliksi heittäydy ilman syytä. Voi olla, että heidän tapansa toimia ei ole aina natsiopen mielen mukainen, mutta ei oppilaan tehtävä olekaan mielistellä opettajaa, vaan etsiä omaa identiteettiään, tutkia, kasvaa, kyseenalaistaa ja vähän kapinoida siinä samalla.

Olen opettanut sijaisjaksojeni aikana tuhansia nuoria ja oikeasti hankalat nuoret voin laskea yhden käden sormilla. Omina kouluaikoinani ihmettelin, miksi jotkut opettajat ja erityisesti rehtori tuntuivat olevan aina hyvää pataa kaikkein pahimpien huligaanien kanssa. Enää en ihmettele. Harvassa ovat ne nuoret, jotka ovat hankalia silloin, kun heistä välitetään.

"Siis tää on ihan mahtavaa!"

Huhhuh, mitähän sitä nyt? Nyt on kurssikokeet korjattu ja vuodenvaihteesta alkanut sijaisuus Kuninkaantien lukiossa päätöksessään. Toisaalta olisi kova hinku päästä opettamaan vielä vaikka mitä, mutta toisaalta on ehkä ihan kiva yrittää nyt saada vähän muitakin juttuja tehtyä.

Jos keväällä oppitunnit menivät vähän viimeisillä bensahöyryillä, niin näin kesäloman jälkeen tuli sitten vedettyä aika täysillä. Oppilaatkin tuntuivat olevan virkeämpiä ja aktiivisempia kuin mitä toukokuussa. Suoraan sanottuna en muista, että Kunkussa olisi koskaan ollut tuntiaktiivisuus tuolla tasolla kuin mitä se nyt oli näiden kahden ryhmän kanssa.

Tosiaan minulla oli vain kaksi kurssia, kun sijaistettava opettaja tekee töitä osa-aikaisena. Mietin, että onko siinä pieni epäsuhta, kun opiskelijat raatavat usein kuutta kurssia per jakso ja sitten opettaja tulee intoa puhkuen pitämään sitä päivän ainoaa oppituntia.

Matikan kertauskurssia fiilistelinkin jo viime blogauksessa, mutta ihan yhtä upea ryhmä oli kakkosten derivaattakurssilla. Yksi kaverini kysyi minulta hiljattain, eikö lyhyen matikan opettaminen ole sellaista kivireen vetämistä, kun ketään ei vaan kiinnosta. Sanoin suoraan, että ei ole. Yhtä motivoitunutta porukkaa saa hakemalla hakea pitkänkin matikan puolelta. Yleinen harhaluulo on se, että lyhyen matikan valitsevat vain ne, joita matikka ei kiinnosta pätkän vertaa. Monelle se valinta on kuitenkin vain priorisointikysymys. Jos lukujärjestys täyttyy vaikkapa neljän kielen kursseilla, ei pitkän matikan ottaminen mukaan ole mikään piece of cake. Toisaalta monet myös tykkäävät matikasta, mutta kokevat, etteivät omat rahkeet sitten kuitenkaan riitä pitkän matikan puolella.

Lisäksi ainakin Kunkussa lyhyen matikan opettamisessa on se kiva puoli, että saman kurssin ryhmiä on vain kaksi, kun pitkän matikan puolella niitä on neljä tai jopa viisi. Niinpä lyhyttä matikkaa opettaessa ryhmissä pyörii jatkuvasti samoja opiskelijoita. Tämän sijaisuuden aikana pidin todella monelle kaksi kokonaista kurssia, joillekin jopa kolme.

No mutta, takaisin tähän derivaattakurssiin. Kuten olen aiemmin kertonut, videokuvasin puolitoista vuotta sitten erään oppitunnin. Tuntui luontevalta ottaa tämän porukan kanssa homma uusiksi. Väitän, että katsomalla oman oppitunnin videolta oppii enemmän kuin pitämällä kokonaisen kurssin. Pedagogisiin opintoihin kuuluu harjoitustuntien pitäminen ja muiden harjoitustuntien seuraaminen, ja tunneista käydään sitten palautekeskustelu. Tuntuu jopa jossain määrin hölmöltä, ettei vastaavaa tehdä enää myöhemmin. Videokuvaus on kuitenkin varsin tehokas tapa päästä arvioimaan omaa toimintaa ulkopuolisen silmin.

Seurasin videolta erityisesti omaa äänenkäyttöäni. Tuntuu, että samoihin asioihin saa edelleen kiinnittää huomiota kuin puolitoista vuotta sitten. Epäolennaisten asioiden mumisemista ja taulua päin puhumista oli edelleen havaittavissa. Itsenäisen laskemisen aikana käänsin kameran luokkaan päin. Pidän henkilökohtaista ohjaamista jopa tärkeämpänä osana työtäni kuin perinteistä ryhmäopetusta luokan edessä, joten halusin arvioida tapaani toimia niissä tilanteissa. Kovin paljoa näitä tilanteita ei videolle kuitenkaan tullut, vaan shown varastivat eturivissä istuneet tytöt, joiden keskustelu tunnin aikana kuuluu videolta hyvin.

Tajusin, etten ole koskaan tällä tavalla kuullut kokonaisia keskusteluja, kun oppilaat yrittävät omaksua uusia asioita. Luokassa kierrellessä kuulee vain pieniä pätkiä sieltä täältä. Tässä keskustelun dynamiikka oli selkeästi sellainen, että yksi neuvoi toista. Olen katsonut videota useammankin kerran ja yrittänyt hahmottaa, millaista prosessointia vertaisopetusta saanut tyttö kävi läpi uusia asioita ymmärtääkseen. Oman työn kehittämisen kannalta tällainen materiaali on enemmän kuin arvokasta.

Oppitunnin lopulla vertaistukea saanut tyttö hihkaisee ystävälleen: "Siis tää on ihan mahtavaa! Mä niinku tykkään... Sun takii mä tykkään matikasta!" Pieni sydän sisälläni värähti iloisena.

Kymmenen tunnin työpäivä

Jotenkin raukean onnellinen fiilis tällä hetkellä. En oikein edes tiedä, miksi. Enkä oikein tiedä, mitä sanoa. Tuntuu, että jotain pitäisi kuitenkin sanoa. Ottaa tämä hetki talteen.

Tuli tänään tehtyä töitä koko rahan edestä. Työpäivä alkoi klo 8.20 kolmella sijaistunnilla. Siinä olisi jo ihan täysi opettajan työpäivä, mutta paras oli vielä edessä. Olen pitänyt pienelle abiryhmälle lyhyen matikan kertauskurssia. Syksyn yo-kirjoitusten matematiikan koe on ensi keskiviikkona, joten siirsimme koeviikon kokeen tälle päivälle. Toivoivat, että koe olisi mahdollisimman yo-kokeen kaltainen, ja kun minulta jotain pyytää, niin kannattaa miettiä, mitä pyytää, koska sen saattaa myös saada.

Annoin siis tehtäväksi täysimittaista yo-koetta vastaavan kokeen eli leppoisa kuuden tunnin koeurakka kouluviikon päätteeksi, s'il vous plaît. Noh, saivat lähteä kotiin kesken kaiken, jos kunto loppui kesken, ja tehdä kokeen kotona loppuun, kurssista kun tulee vain suoritusmerkintä eikä arvosanaa.

Viime talvena Torkkelissa ollessani kokeilin ensimmäistä kertaa kokeiden reaaliaikaista arviointia. Siinä oli omat aikatauluhaasteensa, mutta tällä pienellä abiryhmällä homma toimi suht kivuttomasti. Kävin siis läpi jokaisen kanssa henkilökohtaisesti tehtävät läpi, niin he saivat nopean palautteen kokeesta ja ehkä samalla jotain vinkkejä, mihin kannattaa keskittyä viiden päivän päässä häämöttävään kokeeseen valmistautuessa.

Kuinka paljon enemmän tällainen tapa tarkistaa koetehtäviä antaakaan sekä itselleni että oppilaille? "Mistä sä näin päättelit?" "Millä perusteella sä pääsit tähän tulokseen?" "Huomaatko, mikä sulla tossa menee pieleen?" "Voisitko vielä yrittää tota tehtävää, kun mä uskon, että sä osaisit sen?" "Mikä fiilis sulle jäi tästä kokeesta?" Ei tällaisia kysymyksiä voi kysyä, jos tehtäväpaperit lyödään pinkkaan, jonka ope sitten yksin kotonaan kahlaa läpi. Veikkaan, että näille abeille jäi kokeesta käteen muutakin kuin suttupaperit ja lyijykynän grafiittipölyä.

Kaiken kaikkiaan on ollut tosi hyvä fiilis viime aikoina, kun tuntuu, että olen tehnyt paljon asioita oikein. Olen jo seonnut laskuissa, kuinka monta kertaa olen viime aikoina saanut kuulla "ai joo, nyt mä tajusin". Olen valloittanut uusien ykkösten sydämet opettelemalla kaikkien kolmenkymmenen oppilaan nimet yksittäisillä sijaistunneilla siltä varalta, että joskus taas nähdään. Olen katsonut silmiin ja hymyillyt paljon, ja saanut samalla mitalla takaisin. Töihin on joka päivä ollut kiva mennä.

Nuoret ovat ihmeellisiä, kun mitä enemmän heille antaa, sitä enemmän heiltä myös saa. Mulla on ollut kaksi upean ihmeellistä ryhmää tässä jaksossa. Tuntuu oudolta, että abiryhmän osalta lukion matikan tunnit ovat tämän jakson jälkeen ohi. Monille heistä olen pitänyt kolme kokonaista kurssia. Tuntuu, että jotain jää ikään kuin kesken.

Kakkosille olen pitänyt lyhyen matikan derivaattakurssia. Sitä porukkaa en ihan heti unohda. Täytyy fiilistellä sitä jengiä myöhemmin. Nyt väsyttää.

Espoo - Lahti (18x timelapse)

Päädyin joskus taannoin puolivahingossa katsomaan videota, jossa joku kaveri ajaa lähes 1400 kilometrin matkan St. Louisista Denveriin. Video on nopeutettu moninkertaisesti, niin että se kestää "vain" reilun tunnin. Silloin päätin, että haluan tehdä vastaavan videon Espoon ja Lahden väliseltä matkalta.

Nyt sain sen sitten vihdoin tehtyä! Kävin eilen parin hyvän ystäväni tupareissa Lahdessa ja menomatka neljässä minuutissa löytyy alta. Enjoy the ride!

Töissä taas!

Huhhei, kesä lurahti jonnekin niin nopeasti, että blogailukin pääsi unohtumaan kokonaan. Kesäni voi oikeastaan jakaa kolmeen jaksoon. Ensimmäinen osa pyöri futiksen EM-kisojen ympärillä. Kisat eivät ehkä muuten työllistäisi niin kauheasti, mutta kun omaan fantasy-joukkueeseen yrittää valita satojen pelaajien joukosta ne parhaat 16, niin tekemistä ja analysoitavaa riittää. Noh, palkinnoksi uurastuksesta tuli sentään kisojen virallinen pelipallo, kun onnistuin voittamaan kaveriporukan sisäisen kilpailun.

Seuraavaksi olikin sitten aika nollata huolella. Minulta se onnistuu parhaiten, kun vetäydyn omiin oloihini vähintään pariksi viikoksi ja keskityn täysipäiväisesti johonkin tietokonepeliin. Tällä kertaa peliksi valikoitui Football Manager 2016. Vieroitushoitoa EM-futiksesta, kenties? Näissä manageripeleissä aloitan aina jollakin rupujoukkueella, jonka yritän nostaa maailman huipulle. Noh, tekemistä riittää, parissa viikossa en pitkälle siinä projektissa ehtinyt. Lähinnä pelin kanssa menivät hermot, kun pelaajat hutkivat palloja minne sattuu eivätkä pitäneet kiinni sovitusta taktiikasta.

Kolmas jakso onkin sitten vielä osittain käynnissä eli pitkän kesäloman lopuksi jaksoin vihdoin syventyä hieman koodauksen ihmeelliseen maailmaan. En todellakaan ole intohimoinen koodari. Ajatus koodauksesta ammattina hirvittää, mikä osaltaan selittää siirtymiseni opettajan hommiin. Futis ja vedonlyönti kuitenkin kiinnostavat ja opintoni Otaniemessä antavat hyvän pohjan vedonlyöntibotin kehittämiseen. Bottini on tahkonnut tulosvetoa voitollisesti jo kolmen vuoden ajan, mutta Veikkaus on vähentänyt tulosvetokohteiden määrää, niin oli aika opettaa botti pelaamaan myös Pitkävetoa. Nyt on testausvaihe sen osalta käynnissä. Saapa nähdä, mihin bottini rahkeet riittävät Veikkauksen ammattimaisia kertoimenlaskijoita vastaan.

On toki kesään mahtunut muitakin iloisia asioita kuin futis. Pikkusiskolleni syntyi esikoistyttö juhannuksen alla. Viime lauantaina hän sai nimekseen Kaisa. Olen siis tätä nykyä eno! On ollut ihmeellistä seurata uuden ihmisen kasvua näin läheltä. Voi vain kuvitella sitä oppimisen iloa, mitä hän saa kokea koko ajan. Upeat tummansiniset silmät eivät malta kauaa pysyä kiinni, kun on taas aika ihmetellä, että millaiseen maailmaan sitä on oikein tullut tupsahdettua. Roppakaupalla ajatuksia ja mielipiteitä hänellä jo olisikin jaettavana, mutta yhteinen kieli on vielä toistaiseksi hakusessa.

On vaikea selittää sitä upeaa tunnetta, jonka saa kokea, kun huomaa toisen oppivan ja oivaltavan uusia asioita. Vaikka uutta lukuvuotta on Espoossa vasta takana noin viikko, olen näitä hetkiä saanut todistaa jo useita kertoja. Erityisen mieleenpainuva tilanne oli, kun lyhyen matematiikan kertauskurssilla abit pohtivat, miten nopeuden saa laskettua, kun tiedetään matka ja aika. Sanoin, että nopeuden yksikkö (km/h) on aika hyvä vihje. ”Aah, en mä ollut koskaan tajunnut tota!”

Jatkan siis edelleen sairasloman sijaisuutta Kuninkaantien lukiossa Espoossa ainakin syyskuun loppuun asti. On ehtinyt tulla talo ja ihmiset siellä jo hyvinkin tutuksi vuosien mittaan. Olen ilmeisesti tehnyt lähtemättömän vaikutuksen muuallakin, kun mennessäni uusien ykkösten tunnille sijaiseksi yksi tyttö huudahti: ”Hei, toi oli meillä yläasteella!” Koska viime lukuvuosi meni minulta lukiomaailman puolella, tuosta kohtaamisesta on pakko olla pari vuotta aikaa. Epäselväksi jäi, miksi hän muisti yksittäisen sijaisen parin vuoden takaa, mutta otan sen nyt kuitenkin kohteliaisuutena.

Euroviisut 2016: Ennakkoarvio

Paljon kaikenlaista on tapahtunut tässä kevään mitään. Täytyy ehkä tehdä kuulumispostaus tuonnempana, mutta nyt on aika keskittyä viime vuoden tapaan Euroviisuihin. Arvioin kaikki finaaliesitykset esiintymisjärjestyksessä, joten tätä postausta on helppo käyttää tukena finaalia seuratessa. En mitään sen kummempaa ranking-listaa lähde tekemään. Ennakkosuosikit voi tarkistaa vedonlyöntilistoilta, oman ranking-listani voi jokainen lukea rivien välistä.


1. Belgium - What's the Pressure

Belgia päätti semifinaalit ja aloittaa finaalin. Esiintymisjärjestys ei ole nykyään satunnainen, vaan raadin asettama siten, että saadaan "paras mahdollinen show". Tällä perusteella Sandhja aloitti oman semifinaalinsa ja Belgian samantyylinen ja samantasoinen viisu aloittaa finaalin. On tämä toki visuaalisesti paljon näyttävämpi kuin Sandhjan porohaalaripoukkoilu. Sandhja katsoo finaalin katsomosta ja Belgia on yksi suosikeista. You do the math.


2. Czech Republic - I Stand

Tshekki pääsi ilmeisesti hieman yllättäen finaaliin. Kokonaisuus on sinänsä ehjä, mutta aika vaikea tähän on tarttua. Hukkuu persoonallisempien voimaballadien joukkoon. "Tulipahan nähtyä" voi todeta sekä katsoja että esiintyjä.


3. Netherlands - Slow Down

Hollanti vie kantrin kiintiöpaikan viisuissa. Ei viisumainen eikä teennäinen. Polkee positiivisella spiritillä eteenpäin. Toivottavasti nousee korkealle, viisut kaipaavat enemmän tällaista.


4. Azerbaijan - Miracle

Muistuttaa kaikin puolin todella paljon viimeisenä esiintyvän Armenian viisua. Kuitenkin Armeniaa veikataan kärkisijoille, Azerbaijania puolestaan jumbosijoille. Go figure. Itse tykkään tästä ehkä jopa enemmän kuin Armeniasta.


5. Hungary - Pioneer

Tämä on ilmeisesti sitä kuuluisaa "mieskarkkia". Itse biisistä on kuitenkin hieman vaikea saada kiinni. Laulajan tyyli ei oikein täsmää taisteluhenkisen rummutuksen kanssa. Saa taistella jumbosijoista.


6. Italy - No Degree of Separation

Italia pelaa vahvuuksillaan ja osallistuu viisuihin perusvarmalla italoballadilla. Kerännee mukavasti pisteitä ympäri Eurooppaa, mutta ei tässä ole mitään sellaista erityistä hienoa, jolla voitosta voisi taistella.


7. Israel - Made of Stars

Israel täyttää viisujen kiintiöhomopaikan. Vähemmän yllättäen laulussa muistutetaan, miten me kaikki olemme tähdistä tehtyjä, ja unelmoidaan paremmasta maailmasta. Itse kappale on ihan yhtä hirveää siirappia kuin sanatkin.


8. Bulgaria - If Love Was a Crime

Taitaa mennä samaan "vapaa rakkaus" -kategoriaan edellisen kanssa, mutta nyt on biisi tehty tyylikkästi. Taustalla ujeltavat huilut ovat aivan huikeita. Pisteet siitä, ettei lavalla ole ylimääräisiä tyhjäntoimittajia heilumassa, ennenkuin lopuksi. Toivottavasti nousee korkealle.


9. Sweden - If I Were Sorry

Tämä on ehkä niitä harvoja kertoja, kun Ruotsi ottaa Suomesta mallia viisuissa. Ehdolliset anteeksipyynnöt kun ovat olleet kevään muoti-ilmiö kotimaassa. Ensin ihmettelin, että Ruotsi ei ilmeisesti halua voittaa viisuja uudestaan, mutta ensikuulemalta köykäinen biisi onkin lopulta aika sympaattinen kokonaisuus, jonka söpö teinipoika kruunaa. Ruotsin uusintavoitto ei ole täysi mahdottomuus.


10. Germany - Ghost

Tämä taitaa taas olla yksi niistä viisuista, joita muu Eurooppa ei ymmärrä, mutta minä ymmärrän. Kaunis visuaalinen ilme ja eteerisen kaunis sävelmä luovat suorastaan hypnoottisen tunnelman ja vievät hetkeksi jonnekin kauas pois. Voisin leijua tässä biisissä vaikka kuinka pitkään. Viisujen kolmen minuutin maksimipituus syövät valitettavasti tehoja tällaisesta.


11. France - J'ai cherché

Ranska yrittää kalastella pisteitä laulamalla osan kappaleesta lontooksi. Parempi tämä on kuin Ranskan perinteiset kuraballadit ja on jopa noussut vedonlyöntilistoilla kärjen tuntumaan. Onhan kappaleessa ihan tarttuva uu-uu-uu-uu-uu-koukku, mutta ei tässä ole mitään sellaista eeppistä, jolla viisuja voitetaan.


12. Poland - Color of Your Life

Oo-oo-oo-oo, mitä ihmettä Puola tekee finaalissa? Ei tässä ole oikein mitään mielenkiintoista. Jumbosijoille, kiitos.


13. Australia - Sound of Silence

Australia on nyt toista kertaa viisuissa mukana ja molemmilla kerroilla on ollut laatu kohdillaan. Monta vuotta sivusta seurattuaan Australia on päässyt vihdoin näyttämään, miten viisuihin voi tuoda oikeasti hyvää musiikkia. Upea kappale, upea esiintyjä, kiitos Australia! Taistelee voitosta.


14. Cyprus - Alter Ego

Jee, rockia viisuissa! Kaikki ei-perinteiset viisut saavat minulta aina bonuspisteen. Ei tässä kuitenkaan ole sellaista hienoa bassokuviota tai eeppistä kitarasooloa, jota rockissa parhaimmillaan on. Asenne ja draivi paikkaavat köykäistä biisiä.


15. Serbia - Goodbye (Shelter)

Kappale kertoo siitä, miten nainen joutuu tekemään töitä miehestä eroon päästäkseen. Kannattaa seurata, miten mies reagoi pakkeihin. Ensin hän nappaa toisen tytön syliinsä ja sitten alkaa heitellä puolivoltteja ja poukkoilla holtittomasti, kunnes lopulta kupsahtaa lavalle pitkin pituuttaan. Noh, selviytymisstrategiansa kullakin.


16. Lithuania - I've Been Waiting for This Night

Liettua luottaa Latvian tavoin nuoreen miessolistiin. Kappale on Latvian versiota perinteisempi ja laulaja sympaattisempi. Kappale kasvaa lopulta aika hulppeisiin mittoihin, ei huono.


17. Croatia - Lighthouse

Esitys lähtee hieman hitaasti liikkeelle, mutta yrittää kasvaa isoksi loppua kohden. Taustalaulajat pelastavat paljon. Laulajan kummallinen asu vie turhan paljon huomiota.


18. Russia - You Are the Only One

Pistelaskusysteemin myötä Venäjä on aina yksi suosikeista. Ja kun tällä kertaa on kehiin heitetty perushyvä viisu, niin ennakkosuosikin paikka on sillä selvä. Visuaalinen toteutus muistuttaa todella paljon viime vuoden voittajaa. Ruotsilla oli kuitenkin paljon upeampi kappale. Toivottavasti ei voita, mutta pahalta näyttää.


19. Spain - Say Yay!

Espanja pistää kunnon bileet pystyyn! Kappale toimisi hyvin futiksen EM-kisojen tunnusbiisinä. Jostain syystä Eurooppa ei kuitenkaan lämpene tällaiselle menolle, jos vedonlyöntikertoimia on uskominen (yleensä on). Mielestäni tämä on ehdottomasti tämän vuoden parhaita vetoja. Sääli, että bileet kestävät vain kolme minuuttia.


20. Latvia - Heartbeat

Latvian viisu on esimerkki siitä, miten hieman erikoisella sovituksella saadaan kappaleesta tehtyä uniikki. Taustalla kupliva synteettinen pimpelipom jää mieleen. Solistin rääkyvä tapa laulaa ei oikein kolahda meikäläiseen.


21. Ukraine - 1944

Sitten taas lauletaan siitä, miten paha maailma on, ja kaikille tulee paha mieli. Ilmeisesti paha mieli on kiva juttu, koska Ukraina on yksi suosikeista. Onhan tässä ihan kiva soundi, mutta silti alkaa vähän ahdistaa.


22. Malta - Walk on Water

Malta liittyy naisten voimaballadikerhoon. Epäselväksi jää, miksi taustalla pyörii tulenlieskoja, jos kävellään veden päällä. Todellisia ihmeitä on tältä kuitenkin turha odottaa. Jännänä yksityiskohtana todettakoon, että laulaja on viidennellä kuulla raskaana.


23. Georgia - Midnight Gold

Georgia rokkasi itsensä yllättäen finaaliin. On tässä ehkä vähän enemmän räiskettä ja räminää kuin Kyproksella. Varsinkin biisin loppupuolella pojat alkavat tykittää oikein kunnolla, olisivat voineet aloittaa tykittämisen jo aiemmin. Taistelevat kuitenkin samoista äänestäjistä ja jäävät jonnekin jämäsijoille kumpikin.


24. Austria - Loin d'ici

Minulla on vahva veikkaus, että Itävalta saa kiittää asiantuntijaraateja finaalipaikastaan. Viisu kuulostaa kymmeniä vuosia vanhalta. Ranskan kieli vielä korostaa efektiä. Wanhat Wiisuparrat varmaankin pelastavat Itävallan jämäsijoilta.


25. United Kingdom - You're Not Alone

Britit lähtevät viisuihin tavoistaan poiketen ihan laadukkaalla viisulla. Ehjä kokonaisuus, visuaalisesti miellyttävä ja pari söpöä poikaa varmasti keräävät pisteitä. Se joku särmä tästä kuitenkin puuttuu.


26. Armenia - LoveWave

Tällaista dramaattista voimaballadia on nykyään viisuissa varsin paljon. Esitys menee lähinnä tehostekikkailuksi, itse kappale jää toistamaan itseään. Jostakin kumman syystä on korkealla vedonlyöntilistoilla.

Ohikiitävää

Melko tarkkaan neljä kuukautta sitten sain Helsingin kuvataidelukion rehtorilta puhelun, jonka keskeinen sisältö oli "päädyin nyt sitten valitsemaan sinut". Olin hakenut kaksi jaksoa kestävää vuorotteluvapaan sijaisuutta ja haastattelun kautta paikka sitten sattui aukeamaan. Edessä oli lyhyen matematiikan kursseja, joita en ole koskaan kovin pitkiä pätkiä missään opettanut. Kävin koululta hakemassa kirjat käsiini ja viiden eri kurssin urakka alkoi heti seuraavana päivänä.

Tätä savottaa ehdinkin jo viime blogahduksessa kuvailla. Tänään tämä savotta saavutti sen pisteen, että pidin toistaiseksi viimeiset oppituntini Torkkelissa. Sen verran vauhdikas päivä oli, ettei sitä oikein ehtinyt siinä päivän aikana miettiä. Nyt illalla kotona ehtii vähän kelailla kaikkea sitä, mitä näiden neljän kuukauden aikana on tapahtunut.

Toki tässä on vielä koeviikko edessä, mutta ei se kokeiden valvonta ja tarkistaminen anna sitä iloa, jota oppitunneilla tapahtuvat kohtaamiset antavat. Onneksi voin hyvillä mielin sanoa, että olen tehnyt parhaani ja antanut itsestäni kaiken, mitä olen osannut antaa. Ja mitä enemmän olen antanut, sitä enemmän olen myös saanut.

Noin vuosi sitten kävin läpi perusteellista itsetutkiskelua tajuttuani yhtäkkiä, että Kuninkaantien lukion abit, joita olin ensimmäisen kerran saanut opettaa heti heidän ensimmäisenä lukiosyksynään, olivat saamassa lukiourakkansa päätökseen. Vaikka olinkin ollut siellä vain sijaisena, olin saanut pitää monille heistä useita oppitunteja kolmen lukiovuoden aikana. Syyllistin itseäni siitä, että olin epäonnistunut siinä, mikä minulle on opettajan työssä lopulta tärkeintä, saada nuori ymmärtämään arvonsa, tuntemaan itsensä tärkeäksi ja näkemään omat vahvuutensa. Liian myöhään tajusin, että niin paljon enemmän olisin voinut sanoa ja tehdä.

Tämän itsetutkiskelun seurauksena olen yrittänyt antaa itsestäni aiempaa enemmän, olla enemmän läsnä, olla enemmän kiinnostunut, katsoa enemmän silmiin ja yksinkertaisesti välittää enemmän. En osaa sanoa, kuinka paljon siitä on nuorille välittynyt, mutta ainakin itse olen viimeisen vuoden aikana saanut tästä työstä enemmän kuin koskaan ennen. Useita kertoja Torkkelin sijaisuuden aikana olen luokassa pyöriessäni hiljaa mielessäni ollut kiitollinen, että saan tehdä tätä työtä näiden nuorten kanssa.

Vanhan viisauden mukaan opettajan työn lopullinen tavoite on tehdä itsensä turhaksi, nostaa nuori omille siivilleen. Siinä työssä ilmeisesti olen kuitenkin epäonnistunut, kun yksi tyttö tänään viimeisen tunnin päätteeksi huokaisi, ettei tiedä, miten pärjää jatkossa ilman minua. Kyllä te pärjäätte. Ja ehkä näemme vielä jatkossakin joskus jossakin. Kiitos teille tossut, olette rakkaita.